sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Tauko.

Jätän tämän blogin viikoksi nyt tauolle. En yksinkertaisesti tällä viikolla (tai tulevalla viikolla) kerennyt laittamaan muuta ruokaa kuin salaatit lounaaksi ja onkimaan pakkasesta iltaruokia. Töiden lisäksi myös heinäkuussa edessä oleva ison tapahtuman järjestäminen veivät mehut kokonaan mukaan.

Ei huolta, palaan takaisin kyllä viikon lepotauon jälkeen. Josko ehtisin jotain pidempiä ja erikoisempiakin ruokia miettimään tauon aikana. Toiveita saa esittää myös. Tiedän toiveen tofun suuntaan, mutta tofun kanssa on se ongelma, että en ole sitä koskaan laittanut, joten mitään uutta ja innovatiivista reseptiä ei kannata ainakaan siltä saralta odottaa. Oma ruuanlaittotaitoni kun rajoittuu lihaan, kanaan ja kasviksiin. Kalaruokiin jos yksin syön (miehen allergia rajoittaa kotona kalan syöntiä).

Toivottavasti olen tänne sen verran saanut reseptejä aikaan, että on jotain mistä katsella viikon aikana!

Nautinnollista kesäkuun ensimmäistä viikkoa!

Hetki omaa aikaa.

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Vinkki: Herneen versot

Päätin ottaa mukaan blogiin tällaisia yksinkertaisia ja halpoja vinkkejä liittyen ruuan laittoon tai ruuan kasvattamiseen, sen jatkokäyttöön jne. Mihin milloinkin. Vinkkejä ei nyt ala alvariinsa ilmestymään, mutta muutama aina silloin tällöin kuitenkin.

Herneen versot.

Pidän paljon herneen versoista mausteena salaatissa tai leivän päällä ja päätinkin kokeilla niiden kasvattamista. Löysin blogista, jota en valitettavasti muista, ohjeet miten toimia ja sen mukaan näitä kasvatinkin. Käyttössä siis ihan tavalliset ruokakaupasta saatavat hernekeittoherneet.

1. Huuhtele herneet
2. Liota vuorokauden vedessä
3. Aseta lautaselle pari kerrosta talouspaperia, kaada herneet tasaisesti päälle
4. Kastele
5. Peitä kelmulla
6. Pidä kosteana

Reippaassa viikossa sain itse ainakin salaattiini versoja. Helppoa ja edullista ja olin kyllä tavan ylpeä, että sain jotain itse kasvattamaani salaattiini.

Herkkua.

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Pesto kanaa.

Koska se pesto purkki ei kovin kauaa jääkaapissakaan säily, niin onhan se jossain vaiheessa käytettävä loppuun. Niinpä eräänä aamuna tein illaksi ruuan valmiiksi miehelle kun tiesin itse olevani poissa. Jos teen aamulla ruokaa, sen on oltava sarjassa "äärettömän yksinkertainen" ja niin tämäkin ruoka sitä on. Herkullista kyllä, mutta valmisteluissa ei kovin kauaa mene.

Pesto kanaa.

1pkt kanan fileitä
Pestoa
Yrttimaustetta
Suolaa

1. Laita kanafileet uunivuokaan
2. Sivele päälle pestoa, yrttimauste ja suola
3. 200 astetta 30min

 Helppoa, nopeaa, hyvää ja kevyttä.