perjantai 1. maaliskuuta 2013

Pyttipannu.

Ei mikään terveellinen ruoka totesi työkaverini kun kerroin, että mies kokkasi meillä pyttipannua. Pakko oli kuitenkin olla eri mieltä, koska vaikka tähän öljyä uppoaakin, niin ei tämä lopulta muuten niin kamalan epäterveellistä ole. Ruokaa tulee kyllä runsaasti ja se on ihan taivaallisen hyvän makuista. Kabanossi maustaa muiden mausteiden ohella ja tässä ei kyllä nokka kauaa tuhise kun tämän ruuan tekee. Ei ehkä se terveellisin, mutta nopea, helppo ja ruokaa tulee paljon. 

Pyttipannu.

6 isoa perunaa
2 isoa sipulia (tai kolme normaalin kokoista)
1pkt kabanossia
Suolaa
Pippuria
Valkosipulijauhetta
Grillausmaustetta
Rypsiöljyä

1. Kuori ja pilko perunat suupalan kokoisiksi. Kaada vuokaan.

2. Pilko sipuli ja kaada vuokaan.

3. Tee samoin kabanossin kanssa, en edes kuorinut tätä.

4. Lisää runsaalla kädellä öljyä (noin 3rkl) ja mausteita. Sekoita aineet keskenään

5. Laita vuuan päälle folio, etteivät pala (tai kansi jos omistaa kannellisen vuuan).

6. 225 astetta 45min ja herkku on valmis

Nopeaa, helppoa ja varmasti herkullista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti