keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Tosca-vadelma-piirakka.

Tämän piirakan idea sinällään ei ole minun. Eikä tähän oikein ole tarkkaa reseptiäkään, mutta hyvää tämä on. Katselin taannoin ohjelmaa Sikke ruokaa rakkaudella ja bongasni ohjelmasta piirakan (oikea ohje löytyy varmasti sivuilta myös). Idea jäi muhimaan, en kuitenkaan toteuttanut ennen kuin parin viikon päästä. Googlen avulla, en ohjelman version vaan muistin varaisesti.

Perjantaille ei ohjetta valitettavasti ole. Tämä kun ilestyy niin olemme miehen kanssa tarpomassa pitkin Dublinin katuja, joten kokkaamiselle jäi vähän heikommin alkuviikosta aikaa.

Tosca-vadelma-piirakka.

Valmis murotaikina
Paiston kestävää vadelmahilloa
100g mantelilastuja
1dl sokeria
70g voita
0,5dl maitoa

1. Painele murotaikina leivinpaperilla vuorotaulle pellille.

2. Levitä päälle kerros hilloa

3. Tee tosca sulattamalla kattilassa voi, lisäämällä sokeri ja sekoittamalla kunnes sokeri on sula. Lisää mantelilastut sekä voi ja anna saostua pari minuuttia

4. Kaada tosca piirakan päälle. 200 asteissa uunissa noin 20-30min. Otetaan pois kun tosca on "oikean väristä" eli kullanruskeaa. Kannattaa tarkistaa jo 20min kohdalla.

Helppoa ja hyvää ja tätä tulee aika määrä kerralla.

2 kommenttia:

  1. very nice my dear:)
    www.borsadimarypoppins.com

    VastaaPoista
  2. Tiene un aspecto delicioso. Me gusta tu blog, si quieres nos seguimos. Besos

    VastaaPoista