torstai 31. toukokuuta 2012

Pesto kastike.

Pesto oli pitkään meillä jäähyllä. Oli aika, kun opiskelijana söin sitä ihan älyttömästi, joten jossain vaiheessa siihen yksinkertaisesti vaan kyllästyi ihan kokonaan. Niinpä se sai muutaman vuoden olla kaapissa ilman, että itse siitä ruokaa valmistin. Jokunen aika sitten päätin kuitenkin kaivaa herkun takaisin ruokiini. Tämä kastike syntyi kanalle, toteamuksesta, että voisi tehdä kastikkeen. Ei mitään konstikasta vaan nopea ja helppo arki-illan kastike.

Pesto kastike.

1prk ruokakermaa
3rkl pestoa
Ripaus suolaa
Pieneksi silputtuja basilikan lehtiä

1. Kaada kerma pannulle kuumenemaan
2. Lisää pesto, basilika ja suola
3. Anna kiehahtaa kasaan.

Helppoa ja nopeaa. Kuva ei valitettavasti ollut mitenkään mairitteleva, kasa vihreää samassa kuvassa, joten se jäi tänne laittamatta.

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Sieni-feta salaatti.

Koska lämpimät ilmat saavat ainakin minut kaipaamaan jotain muuta kuin lämmintä ruokaa päivisin, niin lounaina olen turvautunut salaatteihin. Tässä yksi niistä,. Kyseessä ei ole mikään pari salaatinlehteä ja se on siinä salaatti, vaan ihan tukevaa ruokaa tämäkin on. Määrät ovat taas epämääräisiä, mutta niin ne salaatissa yleensä.

Sieni-feta salaatti.

Puolikas punasipuli
4 herkkusientä
Valkosipulioliiviöljyä
Kourallinen rucolaa
Kourallinen baby pinaattia
Muutama ruohosipulin pätkä
Tomaatti
Fetaa öljyssä (itsellä Rainbown yrttiöljyssä käytössä)

1. Pilko punasipuli ja herkkusienet. Paista kevyesti öljyllä pannussa. Anna jäähtyä.
2. Kokoa salaatti, fetan öljy toimii hyvän kastikkeena.

Herkullinen ja tukeva lounassalaatti.

tiistai 29. toukokuuta 2012

Parsakaali juusto keitto.

Teen tosiaan itse lounaani ja näin kesällä olen alkanut kaipaamaan koko ajan vaan kevyempiä ruokia. Syön kuitenkin mielelläni lämpimän ruuan, joka puolestaan asettaa ruualle haasteen. Monesti osa lounastani on puolikas purkki raejuustoa ja joku kasviskeitto, niin tämäkin. Parsakaali ja kukkakaali kun ovat siitä hyviä ruokia, että nehän eivät maistu millekään eivätkä maksa mitään. Tylsää? Ehei, ajatelkaa mitä kaikkea saa aikaa maustella, niin tässäkin tapauksessa.

Parsakaali juusto keitto.

500g tuoretta parsakaalia
50-100g haluamaasi juustoa
1 kasvisliemikuutio

1. Paloittele parsasta pois varsi ja keitä parsa ja kasvisliemikuutio noin puolessa litrassa vettä parsakaalia kypsäksi noin vartin ajan.
2. Kaada osa vedestä pois, riippuen miten löysää keittoa haluat ja soseuta.
3. Lisää juusto (itse laitoin tässä versiossa jääkaapissa olleen briejuuston jämän) ja soseuta uudelleen.

 Odottamassa pakastamista.

maanantai 28. toukokuuta 2012

Pinaatti crostinit.

Crostinit, eli ainakin omassa suussani ihan lämpimäksi leiväksi kääntyneet leivät, tulisi tehdä oikeaoppisesti vaalean patongin päälle. Olen kuitenkin sen verran mukavuuden haluinen, että teen mieluummin vaalealle paahtoleivälle. ihan yhtä hyvää siitä on vaikuttanut tulevan. Nämä leivät tehtiin eväsretkeä varten Seurasaareen. Aamupalana ja välipaloina verrattomia, vähän erilaisia kuin se ihan perus leipä.

Pinaatti crostinit.

4 viipaletta vaaleaa leipää
Valkosipulioliiviöljyä
Suolaa
Pippuria
200g pinaattia
1 sipuli
2rkl parmesanlastuja/jauhetta

1. Silppua sipuli ja kuullota pienessä tilkassa öljyä pannulla. Lisää pinaatit. Kyllä, ne pienenevät aika tavalla.
2. Paahda leivät, voitele öljyllä ja ripauta päälle suolaa ja pippuria
3. Lisää pinaattisipuliseokseen parmesanlastut ja lisää seos leipien päälle.

 Eväänä Seurasaaressa useampi tunti valmistamisen jälkeen, hyvää myös kylmänä.

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Parsakaali-purjo vuoka.

Kun oikein olan takaa laiskottaa, mutta jotain terveellistäkin ruokaa olisi kiva syödä, niin teen tätä vihreän ruuan voittokulku ruokaa. Olen muutenkin viime aikoina vaikuttanut tekevän pelkästään vihreitä kasviksia, joten hyvin menee tähän jatkoksi tämä ruoka. Tämän helpommaksi ei oikeastaan voi mennä.

Parsakaali-purjo vuoka.

400g (=2pss) pakaste parsakaalia
200g (=1pss) pakaste purjoa
1pss vahvaa juustoraastetta

1. Ota pakasteet sulamaan vaikka jo aamulla jääkaappiin. Niiden ei tarvitse olla kokonaan sulia, kunhan eivät ole umpijäässä enää.
2. Kaada parsakaalit ja purjot vuokaan, sekoita.
3. Kaada päälle juustoraaste
4. 175 asteinen uuni, 30min.

Vihreää lautaselle.

lauantai 26. toukokuuta 2012

Parmesan nakit.

Näistä tuli meillä samantien suosikkiruokaa  ja mies pyysi välittömästi, voisiko näitä tehdä lisää. Vähän näpertämistähän tämä vaatii, mutta kyllä niistä sitten herkullisia tulikin.

Parmesan nakit.

8 nakkia (käytin itse kuorellisia nakkeja, joita saa 12kpl:een paketeissa ylijääneet pilkoin samaan vuokaan)
8 viipaletta pekonia (eli yksi paketti)
Parmesanlastuja

1. Tee jokaiseen nakkiin päästä päähän syvä viilto, ei kuitenkaan nakin läpi menevä.
2. Täytä nakit parmesan lastuilla (voisin kuvitella tähän sopivan minkä tahansa juuston, tuorejuustolla voisin kokeilla seuraavaksi).
3. Kääri nakit pekoniin ja laita uunivuokaan.
(Pilko ylijääneet nakit käärittyjen päälle)
4. 225 asteinen uuni, noin 10min

perjantai 25. toukokuuta 2012

Kanaa uunissa.

Joskus sitä haluaa arkenakin herkkuja ja smetana jos mikä on varsinainen herkku. Koetan käyttää ainetta mahdollisimman säästeliäästi, mutta joskus sitä vaan tahtoo lorauttaa ruokaan jos toiseenkin. Tämän version kanasta voi tehdä joko fileillä tai ihan perus suikaleillakin. Alkuvalmistelut eivät juuri aikaa vie ja vaikka ruoka on tunnin uunissa niin siinä ehtii kaikkea muutakin välissä tekemään.

Kanaa uunissa.

4kpl kanan rintafileitä
1prk smetanaa
1prk ruokakermaa
2rkl hunajaa
2tl pippuria
Suolaa
1pss pakaste porkkanoita

1. Sekoita smetana, hunaja, pippuri ja suola keskenään, lisää kerma ja sekoita.
2. Asettele kanat uunivuokaan ja kaada seos päälle.
3. Lisää vielä porkkanat.
4. 200 asteissa uunissa tunnin ajan.

Seurana paistettuja herkkusieniä.

torstai 24. toukokuuta 2012

Jauheliha-porkkana paistos.

Tämä toimi meillä paistoksena pannulla, koska uuni oli varattu, mutta ohjeen mukaan tämä on alunperin tarkoitettu pihveiksi ja varmasti ne pihveinä toimisivatkin uunissa. Pannulla eivät pysyneet kasassa vaikka kuinka varovasti koetti kääntää. Hyvää oli ja ruokaa tuli yllättävän paljon, riitti kiitettävästi evääksikin vielä parillekin päivälle.

Jauheliha-porkkana paistos.

400g Sika-nauta jauhelihaa
2 porkkanaa
1 sipuli
1 ranskankerma
1 kananmuna
1pss välimerensipulikeittoa (myös ranskalainen käy, tämä toi vaihtelua)
0,5dl korppujauhoa

1. Sekoita kanamuna, ranskankerma, sipulikeitto ja korppujauho keskenään, jätä turpoamaan.
2. Pilko ja ruskista sipuli
3. Kuori ja raasta porkkanat
4. Lisää porkkanaraaste, sipuli ja jauheliha seokseen ja sekoita hyvin
5. Tee joko pihvejä ja paista uunissa 225 asteessa noin 10-15min tai paista seos pannulla

Valmista seosta tarjoiltavaksi.

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Peruna munakokkeli.

No kuin tein niitä marenkeja, niin siitähän jää se kolme keltuaista yli. Koska ne kannattaa valmistaa kohtalaisen nopeasti, etteivät mene huonoksi. Ohjeessa siis joko kolme keltuaista ja yksi normaali kananmuna tai kolme normaalia  versiota.

Peruna-munakokkeli.

3 perunaa
3 munaa
4 valkosipulinkynttä
Suolaa
Pippuria

1. Pese perunat, kuutioi kuorineen pieniksi ja laita korkeareunaiseen pannuun kiehumaan suolaveteen valkosipulin kanssa (valkosipuleista ei tarvitse ottaa kuoria pois)
2. Poista vesi, ota valkosipulit pois ja kuori ne (kuori irtoaa helpossti nyt kun ovat pehmenneet)
3. Kääntele perunat ja valkosipuli sekaisin ja mausta suolalla ja pippurilla
4. Lisää munat, paista kunnes valmiita.

 Valmista herkkua.

tiistai 22. toukokuuta 2012

Marenki.

Olen aina pitänyt marenkeja vaikeana ruokana tehdä, mutta kun kerran sitten päätin kokeilla, niin ei tämä kahden aineen herkku ollutkaan mitenkään hankala. Itse tarjosin näitä marjojen kanssa, mutta marengit nyt sopivat mihin tahansa herkkujälkkäriin.

Marengit.

3 keltuaista
7rkl sokeria

1. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi
2. Lisää sokeri ruokalusikka kerrallaan (meillä mies annosteli sokeria kun minä vatkasin, meni kätevämmin)
3. Paista 1h 100 asteisessa uunissa
4. Avaa uuni raolleen ja anna uunin jäähtyä, vasta sitten marengit ovat valmiita.

Keltainen marengin alla on voita, voitelin leivinpaperin, jotta varmasti lähtevät irti, kuva vielä uunissa olevista.

Muistathan, että niin kulho kuin vatkaintenkin pitää olla kuivat, muuten nämä eivät (kuulemma) onnistu.

maanantai 21. toukokuuta 2012

Nyytit.

Meillä syödään nyyttejä niinä päivinä, kun ei kettuakaan kiinnosta laittaa ruokaa. Niinä päivinä, kun on istunut ruuhkassa reippaan tunnin ja sen jälkeen vielä jonottanut kauppaan vaikka kuinka kauan. Niinä päivinä, kun ei kiinnosta laittaa ruokaa ollenkaan.

Nyytit toimivat aina samalla periaatteella, täytteet vaihtelevat. Itse teen yleensä kahta erilaista ja riittävän isoja, jotta menee yhdestä ruoka-annoksesta salaatin ohessa. Oikeastaan sen suurempaa jippoa näissä ei ole, kuin perunoissa, ne kannatta pieniä valmiiksi ja keittää. Ei läpikypsiksi, mutta edes vähän pehmeiksi, muuten jäävät todella helposti raaoiksi.

Nyytit voivat sisältää mitä tahansa, itse laitan aina perunaa, jotain juustoa ja loppu sitten onkin mitä milloinkin tekee mieli. Nämä ovat myös siitä käteviä, että omiini saan paprikaa ja mereneläviä laitettua samaan aikaa kun teen miehelle joka on kummallekin allerginen niin toisenlaisella sisällöllä.

Nyytit.
Näitä kaikkia olen kokeillut eri yhdistelminä. Kasasin nämä näin "ryhmittäin" jotta voi valita yhden tai kaksi per ryhmä.

Grillimakkaraa
Lohta
Katkarapuja
Naudan- ja possun suikaleita
Kanafileitä
Maustettua tofua

Mozzarellaa
Eri tuorejuustoja
Fetaa
Halloumia
Vuohenjuustoa

Perunaa (tämä tulee aina mukaan minulla).

Sipulia
Punasipulia
Purjoa
Paprikaa
Valkospulia
Tuoreita herkkusieniä
Tomaattia
Wokkivihanneksia pakasteesta
Maissia pakasteesta (monia pakastevihanneksia)

Periaatteessa siis mitä vaan voi näihin laittaa, jokainen ruoka-aine on vaan pilkottava sopivan suupalan kokoiseksi. Esmes lohen palan voi kuitenkin laittaa kokonaisena pohjalle ja kasata muut siihen päälle.

Kokoan nyytit ensin voipaperin päälle, jossa on isompi pala foliota alla. Voipaperi siksi, että folio siirtää esim. kanaan väriä. Ehkä jotain muutakin, en tiedä enkä halua kokeilla. Lopulta kun täytteitä on riittävästi, nämä vaan kasataan kiinni ja pellin päällä uuniin (250 astetta, 15-20min) tai näin grillikauden alkaessa, nämä voi myös grillata.

Versio: Peruna, grillimakkara, valkosipulituorejuusto ja tuore herkkusieni.


Versio: Peruna, katkarapu, valkosipulituorejuusto ja tuore herkkusieni.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Tomaatti-mozzarella leivät.

Tämä on oikeastaan uusimmasta Pirkka-lehdestä otettu mukailtu versio, helpotettu versio jos tarkkoja ollaan. Löytyy sieltä helppojen ja ediullisten ruokien kohdalta. Kokeilin tätä helatorstaina aamupalaksi ja soveltui siihen hyvin, varmasti myös hyvä välipala ja iltapala. Vähän tukevampaa ruokaa, mutta ei kuitenkaan ns. kunnon ruokaa.

Tomaatti-mozzarella leivät.
Kuusi leipää

6 paahtoleipäviipaletta
Valkosipulioliiviöljyä
1 rasia kirsikkatomaatteja
2pkt mozzarellaa
Tuoretta basilikaa
Suolaa
Pippuria

1. Siivuta tomaatit ja mozzarellat haluamasi kokoisiksi siivuiksi.
2. Paahda leivät joko uunivastusten alla uunissa tai kuten itse tein, ihan perus leivänpaahtimella.
3. Voitele leivät valkosipulioliiviöljyllä, suolan ja pippurin voi lisätä tässäkin kohdassa.
4. Pinoa tomaatit ja juusto leivälle, lisää basilika päälle ja mausta.

Herkullista, nopeaa ja yksinkertaista ruokaa.

 Valmiit leivät.

lauantai 19. toukokuuta 2012

Ranskankerma-ruohosipuli kastike.

Tämä on kastike, joka toimii meillä sekä lihan ja kanan kanssa että dippinäkin. En oikein tiedä, miten tätä tulisi kutsua, onko se kastike vai onko se dippi. Joka tapauksessa se syntyi samana päivänä vanhaksi menevästä ranskakermasta ja heikolta näyttävästä puolikkaasta ruohosipulipuntista sekä runsaasta määrästä mausteita. Mausteissa en ole antanut mitään tarkkaa määrää, koska kaikki eivät tykkää kuitenkaan samoista.

Ranskankerma-ruohosipuli kastike.

1pkt rankankermaa
1/2 puntti ruohosipulia
Grillausmaustetta
Mustapippuria
Sipulijauhetta
Valkosipulijauhetta
Korianteria

Pätki ruohosipulit ja sekoita. Itse annan maustua sellaisen kymmenisen minuuttia.

Ensin pihvin kanssa, sitten vielä dipattaville herkuille riittävästi.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Herkkusieni-sipuli lisäke.

Tämä on taas näitä ruokia, joiden laittamisessa ei nokka kauaa tuhise, mutta joka tämäkin valmistettu Siskoani ajatellen. Pitäähän sitä nyt kasvisihmisen jotain kermaistakin saada. Tämä menee myös pihveille kastikkeena kuin perunankin kanssa. Eikä tässä varmaan mitään ihmeellistäkään ole, mutta tässä tämäkin pieni ohje, meillä tehdään tätä aika usein noin muutenkin.

Herkkusieni-sipuli lisäke.

1pkt herkkusieniä
2 keltasipulia
2dl ruokakermaa
Suolaa
Pippuria

1. Silppua sipulit ja herkkusienet.
2. Ruskista pannussa.
3. Mausta ja lisää ruokakerma.
4. Anna hautua noin 10min miedolla lämmöllä.

Yksinkertainen ruoka on usein sitä parasta.

torstai 17. toukokuuta 2012

Yrttiperunat uunissa.

Minulla on menossa erilaisten perunareseptien etsimiskausi. Peruna on sen verran mielenkiintoisempi ruoka kuin pasta tai riisi, että sen laittamiseen jaksan keskittyäkin. Toisaalta, aina vaan keitettyä perunaa, olisihan se tylsää.

Yrttiperunat uunissa.

6kpl perunoita
Kuivattuja yrttejä
Öljyä
Suolaa

1. Laita uuni lämpiämään 250 asteeseen
2. Pese perunat huolellisesti ja siivuta niistä noin 1-2mm paksuisia siivuja
3. Öljyä uunivuoka
4. Lado vuuan pohjalle kerros perunoita, mausta yrteillä, suolalla ja ripauksella öljyä ja jatka näin, kunnes kaikki perunaviipaleet on ladottu paikoilleen
5. Noin 30min uunissa

Valmiita perunoita vuuassa kun annokset on otettu jo lautasille.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Aamupala jugurtti.

Varmasti jokainen tietää, että aamupala on päivän tärkein ateria, right? No entäs kun on tällainen kun minä, joka ei saa, ei sitten niin millään heti heräämisestä ruokaa kurkusta alas? Jossain vaiheessa tein aina pikapuuron töissä, mutta jotenkin kaipasin sitä rauhallista hetkeä jolloin lukea Hesaria (verkosta tosin), juoda kuppi kahvia ja koska vatsani ei oikeastaan pidä tyhjänä kahvista, niin syödä jotain. Useiden eri kokeilun jälkeen on aamupalakseni vakiintunut seuraava (mielestäni edes jotenkuten terveellinen) versio. Ennen aamupalan esittelyä on todettava, että rakastan makeaa aamupalaa, en ole missään nimessä ruisleipä ihmisiä aamusta vaan tämä on omaan makuuni paras vaihtoehto:

Aamupala jugurtti.

Noin 1,5dl maustamatonta (turkkilaista) jugurttia (itse ostan niitä 0.5l Rainbown päniköitä, ovat nimittäin loistavia lounasastioita)
0,5dl mustikka-vadelma pakastemarjoja
2rkl auringonkukansiemeniä
1rkl hunajaa (itsellä menossa kokeilussa Hunaja-Aitan Ky.n makuhunajat ja olen aivan rakastunut!)

Sekoita kaikki keskenään ja nauti maittava, eri makuja esittelevä, edes kohtalaisen terveellinen aamupala.

Ennen aineiden sekoittamista, makutestissä menossa sekä mustikka että päärynä hunajat, kumpaakin laitoin teelusikallisen eli noin suunnilleen ruokalusikallisen.

Tämän voisin kuvitella toimivan myös loistavana välipalana ja tai iltapalanakin, itselläni se on aina aamu, joka starttaa tällä.

tiistai 15. toukokuuta 2012

Leivitettyä kanaa.

Olen viime aikoina ihastunut aivan kokonaan epäterveelliseen tapaan leivittää kanani. Löysin nimittäin vasta äskettäin Prisman lihahyllystä sellaisen Kariniemen kanapojan ohuen ohuet leikkeet, joita on 8-10 kpl paketissa. Minusta ne näyttivät niin surullisilta yksistään, että päätin kokeilun vuoksi leivittää ne. Nyt niitä syödään meillä sitten säännöllisesti, yleensä kasvishöysteen kanssa tarjoiltuna. Alla siis oma leivitysohjeistukseni suunniteltuna nimen omaan tuolle tietylle kanapaketille nuo määrät ja paistoajat.

Leivitettyä kanaa.

1pkt Kariniemen kananpojan ohuita leikkeitä
1 kananmuna

1dl vehnäjauhoa
1tl suolaa
1tl mustapippuria
1tl sipulijauhetta
1tl valkosipulijauhetta
2tl grillausmaustetta
1tl korianteria

1-1,5dl korppujauhoa

Öljyä paistamiseen

1. Sekoita ensimmäiselle lautaselle vehnäjauhot ja mausteet. Mausteita voi toki vaihdella, itse käytän tuota yhdistelmää. Maustan ruokaa yleensä vahvalla kädellä muutenkin, joten saattaa mennä enemmänkin.
2. Riko kananmuna seuraavalle lautaselle, riko haarukalla rakenne
3. Kaada korppujauhot kolmannelle lautaselle
4. Fileet käsitellään yksi kerrallaan kummaltakin puolelta jokaisella lautasella alkaen vehnäjauho-mausteseos, kananmuna, korppujauho
5. Paistetaan reippaassa öljyssä niin, että ruskistuvat kummaltakin puolelta. Koska nämä nimenomaiset fileet ovat niin ohuita, niin ei tarvitse huolehtia, ovatko ne kypsät, kun kummankin puolen ruskistaa vaan, niin kyllä ovat.

Valmiita kanafileitä odottamassa syöjiään.

maanantai 14. toukokuuta 2012

Parsakaali-Punasipuli-Pinaattihöystö.

Siskoni on kasvissyöjä. Tai ei oikeastaan, hän ei syö mielellään punaista lihaa, syö sitäkin, jos ei ole muuta vaihtoehtoa ja on nälkä. Minä kuitenkin koetin Siskon tullessa iltavierailulle saada aikaan kasvisruokaa. En ole mikään hyvä kasvisruuan valmistaja, mutta hyvän ystäväni avustuksella ja ideoimalla hänen reseptiään sain aikaan seuraavan ruuan. Tämä meni meillä höysteenä, mutta veikkaan, että olisi mennyt ihan ruoka-ruokanakin noin kasvisihmiselle. Ainakin sellaisena kevyenä lounaana.

Parsakaali-Punasipuli-Pinaattihöystö.

3 punasipulia
1pkt tuore pinaattia
1 parsakaali
Suolaa
Pippuria
Voita
Öljyä sipulin paistamiseen
(parmesanlastuja)

1. Pilko sipuli pieniksi ja kuullota öljyssä pannussa.
2. Pilko parsakaali ja höyrytä (itse tein tämän mikrossa eli syvälle lautaselle vettä, parsakaalit päälle ja pari minuuttia mikrossa, jäivät kivan rapsakoiksi)
3. Höyrytä pinaatit (ne voi käyttää myös kuumassa vedessä, mutta kokeilin mikroa, hyvin toimi samalla tavalla kun parsakaalillakin, tosin nämä vaativat vain minuutin).
4. Sekoita sipuli, pinaatti ja parsakaali keskenään ja mausta suolalla ja pippurilla.
5. Tarjoile voi nokareen kera ja halutessa (meillä halutaan aina juustoa!) parmesanlastujen kanssa.

Valmiina tarjoiltavaksi vuuassa.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Parmesankanaa.

Nopea ja helppo arkiruoka, joka oli kyllä ihan syntisen hyvää. Tämän kanssa joko tuota eilen mainittua pinaattilisäkettä tai vihersalaattia. Miksi ei perunaa/pastaa/tmv. raskaampaakin lisäkettä. Itse vaan näin kesällä tarvitsen paljon kevyempiä ruokia.

Parmesankanaa.

1pkt kanafileitä
1 ranskankerma
Suolaa
Pippuria
1dl parmesanraastetta
2rkl dijon sinappia (tai 1rkl normaalia)
1rkl juoksevaa hunajaa

1. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen
2. Asettele kanatfileet vuokaan
3. Sekoita kulhossa rankankermaan suola, pippuri, parmesanraaste, sinappi ja hunaja
4. Kaada seos kanafileiden päälle ja sekoittele hieman, jotta fileet ovat kokonaan peittyneet
5. Paista uunissa 20min

lauantai 12. toukokuuta 2012

Pinaatti-parmesan lisäke.

Tämä on oikeastaan ruoka, joka kuuluisi kaiketi nauttia leivän päällä. Meillä tämä kuitenkin nautittiin lisäkkeenä. Mitään kevyttähän tässä ruuassa ei ole, mutta on se vaan niin erinomaisen hyvää siitä huolimatta. Toki tämän kanssa tulee pitää pinaatista, että tämä maistuu edes jotenkin. Söimme itse illalla lämpimänä tämän, mutta menee kylmänä lounaan lisäkkeenä hyvin. En lähtisi tätä lämmittämään, koska kermaviili ei oikein lämmityksen kanssa toimi, minulla ainakaan.

Pinaatti-parmesan lisäke.

1 rasia tuoretta Baby-pinaattia
1dl parmesanraastetta
1 kermaviili
Valkosipulijauhetta

1. Leikkaa pinaattia aavistuksen pienempiin palasiin ja käytä kuumassa vedessä muutaman minuutin ajan.
2. Sekoita kulhossa sillä välin parmesanraaste, kermaviili ja valkosipulijauhe
3. Lisää pinaatti, sekoita ja tarjoile.

perjantai 11. toukokuuta 2012

Briejuusto salaatit.

Brie on heikkouteni, samalla tavalla kun miehelle on sinihomejuusto. Meillä on alkuviikosta syöty pelkkää salaattia, kummallekin omilla herkuilla varustettuina. Mielestäni kuitenkin salaatti kaipaa vähän potkua, joten tässä ideaa lounassalaatista. Itse otan aina viipaleen itse tehtyä rieskaa mukaani, että saa jotain kuituja, mies pakkaa mukaansa sitten enemmän leipää ja ihan päälisten kanssa.

Briejuustosalaatti mansikoilla.

Jääsalaattia
Ruohosipulia
Rucolaa
Suolaa
Pippuria
Brietä
Mansikoita

Sekoita keskenään ja tuloksena on tämä herkku (kuva ei kyllä ole kovin edustava kun salaattiraukka seisoi ensin töissä jääkaapissa lounasaikaan saakka):


Briejuustosalaatti marjoilla ja hedelmillä.

Lehtisalaattia
Ruohosipulia
Suolaa
Pippuria
Brietä
Pakaste mustikoita, vadelmia ja mangoa.

Sekoita keskenään ja taas on hyvä lounas valmis:






Tiistaina mansikat siis tosiaan loppuivat, tuoreet siis. Koska smoothien hedelmät ja marjat ovat aina pakkasessani valmiina, niin kokeilin vähän niitä salaatin mukana. Marja-hedelmäversio on selvästi makeampi, mutta hyvää se on tämäkin. Ehtivät hyvin sulamaan vaikka aamulla vain rasian pohjalle ne nakkasin.

Salaatteihin voi laittaa vaikka mitä, joten terveellisiksi näitä ei kannata erehtyä luulemaan, mutta todella herkullisia ne kuitenkin ovat.


torstai 10. toukokuuta 2012

Avokadososekeitto.

Alkuun pahoittelut, että täällä on ollut hiljaisempaa. Toinen blogi on vienyt aikaa blogin kirjoittamisen osalta ja kevään tulleen tuppaan tekemään ruuan vain nopeana salaattina, kun en raskaampaa ruokaa kaipaa. Eilen kuitenkin reipastuin ja tein muutamaakin uutta ruokaa, joten ainakin kolme uutta ohjetta on tiedossa ajoitettuina jälleen. Alla niistä ensimmäinen eli itselleni lounaaksi tehty avokadososekeitto. Tästä ohjeesta tulee kaksi hyvää lounasannosta ja tämän hurauttaa nopeasti.

Avokadososekeitto.

2 isoa kypsää avokadoa
2dl ruokakermaa
2,5dl vettä
Puolikas kasvisliemikuutio
Pippuria
Suolaa

1. Halkaise avokadot, poista kivet ja kuoret. Pieni pikkaisen (puolikkaita on ikävä soseuttaa sellaisinaan).
2. Kiehauta vesi ja kasvisliemikuutio niin, että kuutio hajoaa veteen.
3. Ota kaatila pois levyltä, lisää avokadot, ripaus suolaa ja pippuria ja soseuta (itse tein tämän sauvasekottimella)
4. Lisää kerma ja sekoita.

Itse en enää kiehauttanut tämän jälkeen ruokaa, koska annokset menivät pakkaseen lounasannoksiksi. Keitto maistuu kylmänä ja kuumana hyvin. Naiselle sopivia lounasannoksia kaksi tai alkupalaksi.

Avokado ennen kiven poistoa, keitto itsessään oli aika tylsää kuvattavaa :)