maanantai 13. toukokuuta 2013

Pekoni-parsapiiras.

Löysin tämän reseptin Kotilieden sivujen kautta. Kuten totesinkin viime viikolla, niin muutama resepti on kokeilussa. Rehellisesti on sanottava, että tämä oli niistä ainut onnistunut, muut menivät (jo esiteltyjä lukuunottamatta) niin päin prinkkalaa, että roskiin lensivät. Ei pitäisi kuvitella kokkaustaidoistaan liikoja. Tämä piirakka kuitenkin onnistui vallan mainiosti ja maustui miehellekin.

Alkuperäinen resepti täällä. Aika lähellä sitä menin kyllä minäkin, suluissa se, mitä laitoin itse.

Pekoni-parsapiiras.

Pohja: 500g valmista voi- tai lehtitakinaa (käytin itse valmista suolaisen piirakan taikinaa) ja voita vuuan voiteluun

Täyte:
600g valkoista tai vihreä parsaa (käytin itse valkoista yhden nipun verran)
170g pekonia (käytin koko paketin)
150g mozzarellaa
3 kananmunaa
1dl maitoa
1dl kermaa (korvasin maidon laittamalla 2dl ruokakermaa)
0,5dl valkoviiniä (korvasin tämän vedellä)
1tl suolaa
Ripaus sokeria
1rkl hakattua persiljaa (jonka unohdin kyllä kokonaan)

1. Anna taikinan sulaa

2. Kuori parsa ja pilko paloisi. Anna kiehua 15min suola-sokeri vedessä.

3. Pilko ja paista pekoni rapeaksi. Valuta ylinmääräinen rasva pois.

4. Voitele vuoka ja taputtele taikina vuokaan.

5. Pilko mozzarella.

6. Sekoita kanamunat + maito + kerma + valkoviini

7. Jäähdytä parsat kaatamalla kattilaan kylmää vettä, sekoita mozzarella ja pekoni parsan kanssa ja kaada seos piirakkataikinan päälle.

8. Esipaista 200 asteisessa uunissa 10min

9. Lisää lopputäyte ja paista vielä 25min.

Kuvaa ei piirakasta ole, omani ei kovin kuvauksellinen ollut, mutta hyvää se oli.

perjantai 10. toukokuuta 2013

Pinaatti-feta pasta.

Löysin tämän ohjeen Yhteishyvän nettisivujen kautta. En tosin toeutettanut alkuperäisen ohjeen mukaan, yritelmänä aina on, että kuohukermaa ei olisi joka ruuassa ja vaikka se varmasti hyvää olisikin, niin oli tämä kyllä näinkin vallan mainiota. Kevyempää lounaaksi sopivaa (miehelle keitin nakkeja päivälliselle) ja mainio kasvisruoka.

Pinaatti-feta pasta.

Tummaa pastaa keitettyä

1pss pakastepinaattia sulatettuna
200g fetajuustoa
1dl vettä
1 purjo (valkoinen osa)
Suolaa
Pippuria
Yrittimaustetta
Öljyä paistamiseen

1. Suikaloi purjo pieniksi ja kuulota öljyssä.

2. Mausta varovasti suolalla (feta on suolaista kuitenkin) ja muilla mausteilla. Lisää pinaatti ja vesi. Anna kiehahtaa pari minuuttia

3. Murenna feta sekaan, anna sulaa hetken aikaa.

4. Sekoita keitettyyn pastaan.

Osan kerkesin syömäänkin jo ennen kuin muistin kuvan ottaa.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Kalkkunanjauhelihapihvit ja kermaviilikastike.

On ilahduttavaa nähdä, että täällä jaksetaan edelleen käydä. Kiitos siitä armaat uskolliset kävijät. Koska nyt on hetkeksi taas ohjeita plakkarissa (kolmen verran aika tarkkaan) ja muutama kokeilussakin tulossa vielä, niin mielelläni nämä nyt tänne sitten laittelen teidän muidenkin iloksi. Aloitetaan kokeilulla kalkkunanjauhelihasta.

Kalkkunanjauhelihapihvit ja kermaviilikastike.

400g Kalkkunanjauhelihaa
1 kananmuna
0,5dl tuoretta ruohosipulia silputtuna
1dl parmesanraastetta
Suolaa
Pippuria
Öljyä paistamiseen

Kastike:
1prk kermaviiliä
0,5dl silputtua ruohosipulia
1tl sinappia (käytin hunaja dijonia)
Suolaa
Pippuria
Sokeria
1 sitruunan kuori
Puolikkaan sitruunan mehu
 
1. Tee ensin kastike sekoittamalla kaikki aineet yhteen, anna kastikkeen maustua jääkaapissa.
 
2. Sekoita pihviaineet keskenään. Tee pihvejä ja paista pannulla öljyssä kunnes kypsiä.
 
Meillä syötiin perunaa ja salaattia tähän lisäksi. Kastiketta tulee aika paljon, mutta soveltui se illalla se loppu kasvisten dippailuunkin.