keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Vuohenjuusto pekoni kanaa.

Tämä on oikeasti ystäväni S:n resepti, mutta sain luvan laittaa tämän teillekin jakoon. Parisen vuotta sitten improvisaation tuotteena syntynyt resepti, joka on kulkenut mukanani siitä saakka. Tämä on jo lifestyle blogin puolella näkynytkin tämä resepti, joten otetaan suoraan sieltä, samoin kuin kuvakin.

Vuohenjuuston voi ja kannattaa kokeilla korvata maustamattomalla fetalla, tuli siitäkin todella hyvää. Meillä mies sanoo, että parempaa kuin alkuperäisen reseptin kanssa.

Vuohenjuusto pekoni kanaa.

4kpl kanan maustamattomia fileitä
1 pötkö vuohenjuustoa
1pkt pekonia
suolaa
pippuria

1. Mausta kanafileet suolalla ja pippurilla kummaltakin puolelta.
2. Pilko vuohenjuustosta noin 0,5cm paksuisia viipaleita kanaviipaleiden päälle.
3. Kiedo pekonia ympärille ja nostele fileet uunivuokaan.

200 astetta noin 30min

Kuvassa mukana uunipussissa laitettuja kasviksia, joten kana ei valitettavasti pääse pääosaan.


tiistai 6. maaliskuuta 2012

Pinaatti-pekoni kanaa.

Tänään on vuorossa valitettavasti taas kuvaton resepti, tämä on yksi suosikeistani, mutta en ole hetkeen tätä laittanut, niin valitettavasti kuvaa ei ole tällä hetkellä tarjolla. Kyseessä on resepti, jonka kehitin itsekseni tuossa liki vuosi sitten. Katsoin Iron Cheffiä ja tietenkin päätin olla yhtä hyvä... Noh, ainakin tämä on uponnut moniin tuttaviin ja reseptiä on ahkerasti jaettu tuttavieni toimesta myös eteenpäin.

Pinaatti-pekoni kanaa.

4kpl kanan fileitä (maustamaton)
1/2 pkt tuore pinaattia
1pkt pekonia
1/2pss parmesanraastetta
Suolaa
Pippuria

1. Pilko pekoni pieniksi palasiksi, silppua pinaatti saksilla pieniin paloihin
2. Käytä tuore pinaatti kuuman veden kautta
3. Ruskista pekonipalat kauniin rapeiksi
4. Nuiji fileet ohuiksi, mausta suolalla ja pippurilla
5. Sekoita pinaatti, pekoni ja parmesanraaste keskenään
6. Levitä kanojen päälle ja sullaa filleet hammastikkujen avulla rullaksi

225 astetta ja 30min

Itse laitan vuuan päälle folion ja nimen omaan vuuassa, koska näistä irtoaa rasvaa kyllä.

Huomennakin vielä kuvaton versio luvassa, sitten taas kuvia. Laittelen nämä suosikki kanareseptini tähän kuitenkin putkeen kun taas aloin niitä muistelemaan.

P.S. Lisäsin myös kategorian helppo, koetin lisäillä siihen useamman reseptin, mutta jatkossa enemmän käytössä.

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Tomaattinen jauhelihakastike.

Aina välillä minäkin laitan tätä, ihan perus jauhelihakastiketta. Tämä on yksi kaikkien aikojen suosikkiruokiani ja tästä on itselläni kaksikin vaihtoehtoa. Joko se kermainen versio tai tämä tomaattinen versio. Ei sillä, mies syö tätä mielellään ja toivookin ajoittain ruuaksi, siksi sitä sitten tuuleekin laitettua. Tämä versio on opiskeluajoilta jäänyt, ruokaa nimittäin tulee kiitettävissä määrin ja viisi annosta tästäkin saatiin sitten aikaan. Pasta kiehuu samalla valmiiksi ja kyllä se on tätäkin välillä syötävä.

Tomaatinen jauhelihakastike.

400g jauhelihaa
2 sipulia
1prk tomaattisosetta
2rkl tomaattipyrettä
1tl sokeria
Pippuria
Oreganoa

1. Pilko ja kuullota sipulit
2. Lisää jauheliha ja ruskista
3. Lisää mausteet ja anna hautua

Minusta, mitä pidempään tämä hautuu (siis maks noin 30min) sen parempaa tämä on.

 Valmis jauhelihakastike.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Soija makaronilaatikko.

Sattui tässä menneellä viikolla aavistuksen nolo juttu. Olin luvannut miehelle sunnuntaina makaronilaatikkoa. Olin ostanut jauhelihankin tätä varten. Tiistaina. Laittamatta sitä pakkaseen vaikka mielestäni sen olin sinne laittanut. Voitte arvata miten jääkaapissa olevalle jauhelihalle käy sunnuntaihin mennessä. En yksinkertaisesti uskaltanut laittaa siitä ruokaa. Koska aika oli kortilla, niin keksintönä oli sitten kaapissa ollut vaalea soijarouhe jota laitan usein "jatkamaan" jauhelihaa. Nyt sitten olikin kasa ruuanlaittotaitoa pelissä, että sain sen maistumaan samalta kuin normaalistikin. Tässä siis normaalin makaronilaatikkoni ohje, yleensä tosin sika-nauta jauhelihalla.

Soija makaronilaatikko.

1 pienempi pussi tummaa pastaa
1 kasvisliemikuutio
1 lihaliemikuutio
2 Sipulia
1 mitallinen soijarouhetta + 2 mitallista vettä (mitta selitetty alla)
Jauhelihamaustetta
Ketsuppia
Valkosipulijauhetta
Grillausmaustetta
1 kananmuna
5dl maitoa

1. Laita makaroni kiehumaan kasvisliemikuution kanssa
2. Mittaa kattilaan 2 mittaa vettä ja kiehuta lihaliemikuution ja soijarouheen kanssa. Mittana käytin 200g pestyä tuorejuustopakettia.
3. Silpo sipulit ja ruskista pannulla
4. Mausta soijarouhe kiehumisen jälkeen reippaalla kädellä, imee mausteita kiitettävissä määrin, joten on hyvä laittaakin mausteita.
5. Kaada vesi pois makaroneista ja kumoa makaronit, soija sekä sipulit vuokaan ja sekoita. Lisää ketsuppia tässä vaiheessa oman maun mukaan ja sekoita joukkoon.
6. Sekoita munamaito, kaada vuokaan

225 astetta 30min

Valmis laatikko josta jo nautittu annoksetkin.

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Peruna letut.

Irlantilaiset syövät perunaa. Noin suunnilleen joka ikisessä muodossa jota ihminen vaan voi keksiä ja sitten vielä muutamassa sellaisissa, jota et edes osannut ajatella. Oma suosikkini näistä vähän erilaisimmista peruna ruuista on niin lisäkkeenä, jälkiruokana kuin välipalanakin menevät peruna letut. Olen tehnyt näitä itse useampaankin kertaan, milloin nopeaksi iltapalaksi nautittavaksi ihan vaan voin kera, milloin perunan sijasta lounaalla/päivällisellä ja muutaman kerran jälkiruuaksikin (voin ja sokerin kanssa nautittavia). Teen näitä kausissa, välillä viikoittain, joskus taas on monta viikkoa ilman, että nämä ilmestyvät ruokapöytään. Kaikessa epäterveellisyydessäänkin ne ovat vaan niin hyviä.

Paistan omani aina sellaisella pienten lettujen teko pannulla, jolla saan tehtyä neljä samalla.


Peruna letut.

500g yleisperunaa
3rkl vehnäjauhoha
1,5tl leivinjauhetta
1,5dl maitoa
Suolaa
Pippuria
Voita paistamiseen

1. Pese, kuori ja raasta perunat
2. Sekoita sekaan jauhot, mausteet maun mukaan sekä maito
3. Paista kummaltakin puolelta kunnes lämpimiä

Resepti sanoo oikeasti, että mahdollisimman kuumalle pannulle. Ei Suomessa näin vaan ihan sillä hellan neloslevyllä paistaminen (sen jälkeen kun pannu on saatu kuumaksi) riittää, muuten jäävät raaoiksi keskeltä. Toimii myös hyla-maidon kanssa, silloin laitan yleensä vähän enemmän suolaa ja pippuria, koska hyla on makeampaa.

 Valmiita perunalettuja.

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Possua fetalla.

Rakastan kunnon pihviä ja vaikka usein pidänkin naudan käyttämisestä ruokiini, niin tällä kertaa possu kuitenkin voitti. Suunnitelmissa oli Irlantilaisen homejuustoruuan väännös. Monesti olen siellä tavannut pihviin, joka on peitetty homejuustolla ja juusto lämmitetty nopeasti uunin kautta käyttämällä. Minä en kutienkaan ole mikään sinihomejuuston ystävä ja hetken aikaa sain miettiä, millä korvaisin tämän juuston, kunnes päädyin fetaan. Tekstuurillisesti Apetitin feta ja Auran sinihomejuusto käyttäytyvät samalla tavalla, joten uskon, että tämä voidaan myös sinihomejuuston ystävälle tehdä siitä herkusta.

Possua fetalla.

4kpl maustamattomia possun/naudan pihvejä
1pkt Apetit fetaa
2rkl maitoa
Suolaa
Pippuria
Voita

1. Mausta pihvit suolalla ja pippurilla molemmilta puolilta.
2. Murskaa feta ja maito lautasella haarukan avulla pehmeäksi tahnaksi.
3. Käytä pihvit kuumalla voisella pannulla kummaltakin puolelta ruskettuneiksi.
4. Laita pihvit vuokaan ja voitele juustoseoksella. Laitoin itse ihan kunnon määrän tätä juustoa pihvien päälle.
5. Noin 10min 175 asteinen uuni

Itse tein sen virheen, että laitoin vuuan uunin keskitasolle, veikkaan että juusto saisi edes jostain rusketuksen tapaista, jos vuuan nostaisi lähelle grillivastuksia. Toisaalta en tiedä saako fetaa ruskettumaan oikein millään.

 Ruskettui tai ei, niin kyllä se hyvää oli.

torstai 1. maaliskuuta 2012

Alkoholiton pika tiramisu.

Tämän idea syntyi, kun mietin miten saisin nopeasti kasaan lauantaille jonkun jälkiruuan. Koska itse olin sunnuntaina "menossa" niin päätin hemmotella miestä lauantaina jälkiruuallisella ruualla. En ole mikään hyvä tekemään jälkiruokia, mutta töissä perjantaina oli puhetta tiramisusta, niin tällainen idea syntyi päähäni.

Tämä annos on kahdelle.

Alkoholiton pika tiramisu.

1/2 mascarponejuustoa
1dl vaniljakastiketta
2rkl tomurokeria
4 Rainbow kaurakeksiä
4rkl kahvia
Kaakaojauhetta päälle

1. Sekoita macarpone, vaniljakastike ja tomusokeri tasaiseksi massaksi.
2. Murskaa keksit ja lisää kahvi.
3. Annoin kummankin seoksen seistä ja imeä makua noin 5min jonka jälkeen sekoittelin niitä uudelleen.
4. Pinoa lasiin ensin pohjalle mascarponeseosta, sitten keksikerros ja vielä päälle mascarponeseosta. Päälle sipottelin ihan tavallista kaakaojauhoa.

Annoin näiden seistä kelmulla peitettynä jääkaapissa pari tuntia eli sen aikaa kun valmistin pääruuan ja sen aikaa kun siinä kesti syödä. Ai että oli hyvää jälkkäriä kyllä sen jälkeen.

Valmis annos ennen jääkaappiin laittamista, kaakaojauho tummui kivasti sinä aikana.