sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Tauko.

Jätän tämän blogin viikoksi nyt tauolle. En yksinkertaisesti tällä viikolla (tai tulevalla viikolla) kerennyt laittamaan muuta ruokaa kuin salaatit lounaaksi ja onkimaan pakkasesta iltaruokia. Töiden lisäksi myös heinäkuussa edessä oleva ison tapahtuman järjestäminen veivät mehut kokonaan mukaan.

Ei huolta, palaan takaisin kyllä viikon lepotauon jälkeen. Josko ehtisin jotain pidempiä ja erikoisempiakin ruokia miettimään tauon aikana. Toiveita saa esittää myös. Tiedän toiveen tofun suuntaan, mutta tofun kanssa on se ongelma, että en ole sitä koskaan laittanut, joten mitään uutta ja innovatiivista reseptiä ei kannata ainakaan siltä saralta odottaa. Oma ruuanlaittotaitoni kun rajoittuu lihaan, kanaan ja kasviksiin. Kalaruokiin jos yksin syön (miehen allergia rajoittaa kotona kalan syöntiä).

Toivottavasti olen tänne sen verran saanut reseptejä aikaan, että on jotain mistä katsella viikon aikana!

Nautinnollista kesäkuun ensimmäistä viikkoa!

Hetki omaa aikaa.

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Vinkki: Herneen versot

Päätin ottaa mukaan blogiin tällaisia yksinkertaisia ja halpoja vinkkejä liittyen ruuan laittoon tai ruuan kasvattamiseen, sen jatkokäyttöön jne. Mihin milloinkin. Vinkkejä ei nyt ala alvariinsa ilmestymään, mutta muutama aina silloin tällöin kuitenkin.

Herneen versot.

Pidän paljon herneen versoista mausteena salaatissa tai leivän päällä ja päätinkin kokeilla niiden kasvattamista. Löysin blogista, jota en valitettavasti muista, ohjeet miten toimia ja sen mukaan näitä kasvatinkin. Käyttössä siis ihan tavalliset ruokakaupasta saatavat hernekeittoherneet.

1. Huuhtele herneet
2. Liota vuorokauden vedessä
3. Aseta lautaselle pari kerrosta talouspaperia, kaada herneet tasaisesti päälle
4. Kastele
5. Peitä kelmulla
6. Pidä kosteana

Reippaassa viikossa sain itse ainakin salaattiini versoja. Helppoa ja edullista ja olin kyllä tavan ylpeä, että sain jotain itse kasvattamaani salaattiini.

Herkkua.

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Pesto kanaa.

Koska se pesto purkki ei kovin kauaa jääkaapissakaan säily, niin onhan se jossain vaiheessa käytettävä loppuun. Niinpä eräänä aamuna tein illaksi ruuan valmiiksi miehelle kun tiesin itse olevani poissa. Jos teen aamulla ruokaa, sen on oltava sarjassa "äärettömän yksinkertainen" ja niin tämäkin ruoka sitä on. Herkullista kyllä, mutta valmisteluissa ei kovin kauaa mene.

Pesto kanaa.

1pkt kanan fileitä
Pestoa
Yrttimaustetta
Suolaa

1. Laita kanafileet uunivuokaan
2. Sivele päälle pestoa, yrttimauste ja suola
3. 200 astetta 30min

 Helppoa, nopeaa, hyvää ja kevyttä.

torstai 31. toukokuuta 2012

Pesto kastike.

Pesto oli pitkään meillä jäähyllä. Oli aika, kun opiskelijana söin sitä ihan älyttömästi, joten jossain vaiheessa siihen yksinkertaisesti vaan kyllästyi ihan kokonaan. Niinpä se sai muutaman vuoden olla kaapissa ilman, että itse siitä ruokaa valmistin. Jokunen aika sitten päätin kuitenkin kaivaa herkun takaisin ruokiini. Tämä kastike syntyi kanalle, toteamuksesta, että voisi tehdä kastikkeen. Ei mitään konstikasta vaan nopea ja helppo arki-illan kastike.

Pesto kastike.

1prk ruokakermaa
3rkl pestoa
Ripaus suolaa
Pieneksi silputtuja basilikan lehtiä

1. Kaada kerma pannulle kuumenemaan
2. Lisää pesto, basilika ja suola
3. Anna kiehahtaa kasaan.

Helppoa ja nopeaa. Kuva ei valitettavasti ollut mitenkään mairitteleva, kasa vihreää samassa kuvassa, joten se jäi tänne laittamatta.

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Sieni-feta salaatti.

Koska lämpimät ilmat saavat ainakin minut kaipaamaan jotain muuta kuin lämmintä ruokaa päivisin, niin lounaina olen turvautunut salaatteihin. Tässä yksi niistä,. Kyseessä ei ole mikään pari salaatinlehteä ja se on siinä salaatti, vaan ihan tukevaa ruokaa tämäkin on. Määrät ovat taas epämääräisiä, mutta niin ne salaatissa yleensä.

Sieni-feta salaatti.

Puolikas punasipuli
4 herkkusientä
Valkosipulioliiviöljyä
Kourallinen rucolaa
Kourallinen baby pinaattia
Muutama ruohosipulin pätkä
Tomaatti
Fetaa öljyssä (itsellä Rainbown yrttiöljyssä käytössä)

1. Pilko punasipuli ja herkkusienet. Paista kevyesti öljyllä pannussa. Anna jäähtyä.
2. Kokoa salaatti, fetan öljy toimii hyvän kastikkeena.

Herkullinen ja tukeva lounassalaatti.

tiistai 29. toukokuuta 2012

Parsakaali juusto keitto.

Teen tosiaan itse lounaani ja näin kesällä olen alkanut kaipaamaan koko ajan vaan kevyempiä ruokia. Syön kuitenkin mielelläni lämpimän ruuan, joka puolestaan asettaa ruualle haasteen. Monesti osa lounastani on puolikas purkki raejuustoa ja joku kasviskeitto, niin tämäkin. Parsakaali ja kukkakaali kun ovat siitä hyviä ruokia, että nehän eivät maistu millekään eivätkä maksa mitään. Tylsää? Ehei, ajatelkaa mitä kaikkea saa aikaa maustella, niin tässäkin tapauksessa.

Parsakaali juusto keitto.

500g tuoretta parsakaalia
50-100g haluamaasi juustoa
1 kasvisliemikuutio

1. Paloittele parsasta pois varsi ja keitä parsa ja kasvisliemikuutio noin puolessa litrassa vettä parsakaalia kypsäksi noin vartin ajan.
2. Kaada osa vedestä pois, riippuen miten löysää keittoa haluat ja soseuta.
3. Lisää juusto (itse laitoin tässä versiossa jääkaapissa olleen briejuuston jämän) ja soseuta uudelleen.

 Odottamassa pakastamista.

maanantai 28. toukokuuta 2012

Pinaatti crostinit.

Crostinit, eli ainakin omassa suussani ihan lämpimäksi leiväksi kääntyneet leivät, tulisi tehdä oikeaoppisesti vaalean patongin päälle. Olen kuitenkin sen verran mukavuuden haluinen, että teen mieluummin vaalealle paahtoleivälle. ihan yhtä hyvää siitä on vaikuttanut tulevan. Nämä leivät tehtiin eväsretkeä varten Seurasaareen. Aamupalana ja välipaloina verrattomia, vähän erilaisia kuin se ihan perus leipä.

Pinaatti crostinit.

4 viipaletta vaaleaa leipää
Valkosipulioliiviöljyä
Suolaa
Pippuria
200g pinaattia
1 sipuli
2rkl parmesanlastuja/jauhetta

1. Silppua sipuli ja kuullota pienessä tilkassa öljyä pannulla. Lisää pinaatit. Kyllä, ne pienenevät aika tavalla.
2. Paahda leivät, voitele öljyllä ja ripauta päälle suolaa ja pippuria
3. Lisää pinaattisipuliseokseen parmesanlastut ja lisää seos leipien päälle.

 Eväänä Seurasaaressa useampi tunti valmistamisen jälkeen, hyvää myös kylmänä.