tiistai 6. maaliskuuta 2012

Pinaatti-pekoni kanaa.

Tänään on vuorossa valitettavasti taas kuvaton resepti, tämä on yksi suosikeistani, mutta en ole hetkeen tätä laittanut, niin valitettavasti kuvaa ei ole tällä hetkellä tarjolla. Kyseessä on resepti, jonka kehitin itsekseni tuossa liki vuosi sitten. Katsoin Iron Cheffiä ja tietenkin päätin olla yhtä hyvä... Noh, ainakin tämä on uponnut moniin tuttaviin ja reseptiä on ahkerasti jaettu tuttavieni toimesta myös eteenpäin.

Pinaatti-pekoni kanaa.

4kpl kanan fileitä (maustamaton)
1/2 pkt tuore pinaattia
1pkt pekonia
1/2pss parmesanraastetta
Suolaa
Pippuria

1. Pilko pekoni pieniksi palasiksi, silppua pinaatti saksilla pieniin paloihin
2. Käytä tuore pinaatti kuuman veden kautta
3. Ruskista pekonipalat kauniin rapeiksi
4. Nuiji fileet ohuiksi, mausta suolalla ja pippurilla
5. Sekoita pinaatti, pekoni ja parmesanraaste keskenään
6. Levitä kanojen päälle ja sullaa filleet hammastikkujen avulla rullaksi

225 astetta ja 30min

Itse laitan vuuan päälle folion ja nimen omaan vuuassa, koska näistä irtoaa rasvaa kyllä.

Huomennakin vielä kuvaton versio luvassa, sitten taas kuvia. Laittelen nämä suosikki kanareseptini tähän kuitenkin putkeen kun taas aloin niitä muistelemaan.

P.S. Lisäsin myös kategorian helppo, koetin lisäillä siihen useamman reseptin, mutta jatkossa enemmän käytössä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti