perjantai 11. tammikuuta 2013

Ruispohjainen feta-punasipuli piirakka.

Piirakka on yksi suosikeista mitä tulee nopeisiin ruokiin. Lienen aikaisemminkin kertonut samaa, tässä kuitenkin uusin yhdistelmäni. Oivallinen päivällinen salaatin kanssa, hyvä lounas ja miksi ei tarjottavakin. Tämän kanssa täytettä oli enemmän kuin taikinaa, mutta ei se ainakaan meillä tahtia haitannut piirakan katoamisen kanssa. Perinteisesti tein tämänkin pellille piirakkavuuan sijaan ja käytin valmista taikinaa. 

Ennen uuniin menoa.
Ruispohjainen feta-punasipuli piirakka.

1 Valmis ruistaikina pohja
0,5prk ranskankermaa
2 isoa punasipulia
3 tomaattia
1prk valmiita fetakuutioita
1dl juustoraastetta (käytin itse Polaria)

1. Painele sulanut taikina pellille leivinpaperin päälle
2. Levitä päälle ranskankerma
3. Pilko sipulit ja tomaatit. Levitä fetan kanssa piirakan päälle, ripottele päälle juustoraaste
4. 225 asteinen uuni, noin 15-25min, riippuen piirakan täytteiden määrästä.

Uunista ulos ja valmiina lautaselle.

2 kommenttia: