keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Jauhelihapiiraat.

Emme varmaan ole ainut talous, joka tajusi välipäivinä, että pakkasessa on useampikin paketti torttuihin tarvittavaa lehtitaikinaa ja jos rehellisiä ollaan, alkoi mieskin olla jo vähän täynnä luumutorttuja. Niinpä minä sitten käytin luumu- ja aprikoosihillojen jämät pieniin piirakoihin, mutta jotain sille puolelletoista pakettia taikinaa pitäisi tehdä? Tehdään sitten jauhelihapiirakoita joita mutustettiinkin vuoden viimeisenä päivänä ja ensimmäisenäkin yöllä kotiin tulon jälkeen. Hyvä yöpala siis ainakin, ehdottomasti myös välipala ja vieraille tarjottava kahvilla makean sijaan. Nämä melkein paranivat seuraavana päivänä.

Jauhelihapiiraat.

1.5okt Sunnuntai lehtitaikinalevyjä
400g jauhelihaa
2 sipulia
1pieni prk ruohosipuli tuorejuustoa
Suolaa
Pippuria

1. Pilko sipulit ja ruskista ne jauhelihan kanssa kattilassa. Lisää maun mukaan suolaa ja pippuria sekä tuorejuusto. Käännä levy pois päältä ja anna hautua rauhassa.
2. Leikkaa lehtitaikina levyt puoliksi ja kaulitse vähän isommiksi
3. Täytä jauhelihaseoksella ja taittele kiinni. Nämä voi myös voidella, itse olin laiska kun tulivat vain meille kahdelle syötäviksi.
4. 225 asteinen uuni ja 10-15min

Vaikeinta oli odottaa, että viilenivät sen verran, että niitä saattoi syödä.
P.S. Kannattaa kokeilla erilaisia lihatäytteitä, näistä kysyttiin heti, että kai teen uudelleenkin, ilmeisen herkullisia siis olivat muidenkin kuin minun mielestäni. Toimivat myös hyvin lounaana vihreän salaatin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti