perjantai 17. elokuuta 2012

Kanttarellikastike.

Oikea herrojen herkku. Kanttarellit siis. Elokuun alussa niitä sai kuitenkin verrattain edullisella hinnalla Alepasta, joten meillä syötiin perus kanttarellikastiketta varmaan viikon. Pakastettiinkin niitä jatkoa varten, kyllä ne vaan sen verran hyviä ovat. Tässä oma versioni, kaikessa helppoudessaan.

Kanttarellikastike.

Rasia kanttarelleja (arviolta noin litran verran)
1 iso sipuli
Ranskankermaa
Suolaa
Pippuria
Voita paistamiseen

1. Puhdista ja pilko sienet.
2. Pilko sipulit.
3. Paista kummatkin voissa, lisää mausteet ja kerma.
4. Anna hautua ainakin 10min

Hautumassa odottaen valmistumista.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Parmesan-pesto-kanaa.

Olen hyvin kaksijakoinen ihminen peston kanssa. Välillä voisin syödä sitä vaikka kuinka, toisaalta en taas siedä nähdä sitä silmissänikään. Tässä oli kuitenkin vaihe, jolloin pestoa meni enemmänkin. Yksinkertaisuudessa kanafileet pestolla toimivat aina, tässä yksi idea niiden kanssa.

Parmesan-pesto-kanaa.

4kpl kanan fileitä
100g pestoa
1/2 pussia parmesan muruja
Valkosipulijauhetta
2dl ruokakermaa
Suolaa
Pippuria

1. Laita kanafileet laakean uunivuuan pohjalle ja mausta yläpuolelta suolalla ja pippurilla.
2. Sekoita keskenään pesto ja parmesani sekä maun mukaan valkosipulijauhetta.
3. Levitä seos tasaisesti kanafileiden päälle.
4. Kaada ruokakermaa kanafileiden väliin, käytä koko purkki, ei haittaa vaikka menisi fileiden päällekin.
5. Peitä vuoka foliolla, 200 astetta, 30-45min uunissa.

Ei voi muuta sanoa kun eläköön uuniruuat, säästävät niin paljon aikaa ja vaivaa.

Valmiita kanafileitä. Pohjalle jääneestä kastikkeesta saa hyvin muussattua perunan kanssa oikein herkullista.

maanantai 13. elokuuta 2012

Jääkaapin tyhjennyspata.

Tiedättekö niitä päiviä, kun jääkaapissa vaikuttaa olevan pari makkaraa, kohta vanhaksi menevää leikkelettä. Pakkasessakin on puoli pussia pakastevihanneksia ja muutenkin tuntuu olevan vaan kaikkea mahdollista tarjolla, mutta ei mitään riittävästi. Saati sitten kun olet lähdössä pidemmälle reissuun ja pitäisi saada jostain aikaan ruokaakin vielä edellisenä iltana. Mitään et kuitenkaan halua ylimääräistä ostaa ja olisi kiva saada vanhat pois, ettei tarvitse heittää roskiin hyvää ruokaa, mutta sellaista joka pilaantuisi viikonlopun/viikon/muutaman viikon mittaisen reissun aikana.

Minä teen siinä vaiheessa aina jääkaapin tyhjennyspataa. Ruuan ideana on käyttää mahdollisimman paljon valmiina kaapissa olevia tuotteita sen sijaan, että menisin ostamaan uusia. Pääasiallisesti teen tämän aina jauhelihapohjaan ja se paketti jauhelihaa taitaakin olla ainut, mitä tätä varten olen ostanut. Kyseessä ei niinkään ole resepti vaan koska tätä samaa olen tänä kesänä jo neljästi tehnyt, niin alla niitä aineita, mitä olen siihen kasannut ja miten sen kanssa muutenkin toimin.

Tämä muuten kestää pakastamisen hyvin. Tee edellisenä iltana, pakasta aamulla isompi annos, on reissusta tullessa ruokakin valmiina vaan sulatuksen kautta.

Jääkaapin tyhjennyspata.

400g jauhelihaa
Pastaa/riisiä/perunaa kuutioina
Sopiva määrä vettä ja mausteita maun mukaan

Sekalaisesti olen näitä kaikkia pataan kaatanut:

Tuoreita herkkusieniä
Fetaa
Juustoraastetta (siitä vajaasta juustosta)
Sipulia
Pakastemaissia
Leikkelettä pilkottuna
Makkaraa pilkottuna
Keittojuureksi pakkasesta
Kuivattuja keittojuureksia
Parmesania
Ruokakermaa (avattu purkki)

Käytännössä siis mitä vaan mitä jääkaapissa on ja mikä on menossa vanhaksi. Ruskistan jauhelihan ja muut ruskistusta vaativat aineet ja lisään loput. Kääntelen tätä seosta vähän aikaa mausteiden kanssa. Viimeisenä lisään hiilarit (perunan, pastan tai riisin) ja vielä vettä päälle edes se kaksi desiä. riippuu ruoka-aineiden määristä. Sen jälkeen pata saa hautua hiljaisella lämmöllä liedellä puolesta tunnista tuntiin, riippuu kauanko on muuta tekemistä, kuten vaikka matkalaukkujen pakkausta tai ihan vaan lehden lukua.

Tässä versiossa piti saada pois puolikas herkkusienipaketti, puolikas sipulinippu, vanhaksi menevä fetapaketti ja puolikas purkki ruokakermaa. Muuten mukana jauhelihaa sekä pussillinen pakastettuja keittojuureksia ja makaronia.

perjantai 10. elokuuta 2012

Parempia jauhelihapihvejä.

Päättyi sekin tauko aikanaan. Otin tämän blogin kirjoittamisesta liikaa stressiä, alkoi olemaan mahdottomuus keksiä jokaiselle päivälle omia reseptejään, etenkin kun koko kesä on mennyt lennossa. Niinpä kuitenkin päätin perjantain kunniaksi kirjoitella uutta reseptiä. Jatkossa koetan kaksi tai kolme kertaa viikossa laittaa ohjeita. Maanantaina ja keskiviikkona, jos leipomisideaa tai muuta riittää, niin myös perjantaina. Sen verran on elämä tässä heilahdellut suuntaan jos toiseen (pääosin positiiviseen suuntaan onneksi), että on kiirettä ollut. Mennään kuitenkin parempien jauhelihapihvien pariin ja resepteihin takaisin. Ei täällä selitellä vaan tehdään.

Paremmiksi jauhelihapihveiksi nämä tekee se, että näissä on smetanaa, ei sen suuremmin oikeastaan mikään muu. Smetana on hyvää ja miksi sitä ei voisi sekoitella jauhelihan kanssa. Samalla yksinkertaiset maut pääsevät esille.

Parempia jauhelihapihvejä.
Noin 6-8 pientä pihviä.

400g jauhelihaa
1prk smetanaa
Suolaa
Pippuria
Voita paistamiseen

1. Sekoita smetana ja jauheliha sekä mausteet keskenään.
2. Anna turvota jääkaapissa noin 30min (tai vaikka koko päivän kunhan laitat muovikelmun päälle, tämän voi tehdä aamullakin tämän "taikinan", vähemmän vaan maustetta silloin kun ehtii pidempään maustumaan).
3. Tee taikinasta pieniä pihvejä ja paista ne pannulla voissa ruskeiksi kummaltakin puolelta.

Yksinkertaisia ja hyviä, valmistuvat myös nopeasti. Teen monesti taikinan aamulla kulhoon valmiiksi, töiden jälkeen sen kun laittaa perunat kiehumaan ja paistelee pihvit, niin ruoka tulee todella nopeasti. Aamullakaan ei tarvitse olla kamalan "hereillä" aineiden sekoittamisen kanssa, toimii tämmöisellä aamu-unisellakin hyvin.

Valmiita pihvejä odottamassa syömistä.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Tauko.

Jätän tämän blogin viikoksi nyt tauolle. En yksinkertaisesti tällä viikolla (tai tulevalla viikolla) kerennyt laittamaan muuta ruokaa kuin salaatit lounaaksi ja onkimaan pakkasesta iltaruokia. Töiden lisäksi myös heinäkuussa edessä oleva ison tapahtuman järjestäminen veivät mehut kokonaan mukaan.

Ei huolta, palaan takaisin kyllä viikon lepotauon jälkeen. Josko ehtisin jotain pidempiä ja erikoisempiakin ruokia miettimään tauon aikana. Toiveita saa esittää myös. Tiedän toiveen tofun suuntaan, mutta tofun kanssa on se ongelma, että en ole sitä koskaan laittanut, joten mitään uutta ja innovatiivista reseptiä ei kannata ainakaan siltä saralta odottaa. Oma ruuanlaittotaitoni kun rajoittuu lihaan, kanaan ja kasviksiin. Kalaruokiin jos yksin syön (miehen allergia rajoittaa kotona kalan syöntiä).

Toivottavasti olen tänne sen verran saanut reseptejä aikaan, että on jotain mistä katsella viikon aikana!

Nautinnollista kesäkuun ensimmäistä viikkoa!

Hetki omaa aikaa.

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Vinkki: Herneen versot

Päätin ottaa mukaan blogiin tällaisia yksinkertaisia ja halpoja vinkkejä liittyen ruuan laittoon tai ruuan kasvattamiseen, sen jatkokäyttöön jne. Mihin milloinkin. Vinkkejä ei nyt ala alvariinsa ilmestymään, mutta muutama aina silloin tällöin kuitenkin.

Herneen versot.

Pidän paljon herneen versoista mausteena salaatissa tai leivän päällä ja päätinkin kokeilla niiden kasvattamista. Löysin blogista, jota en valitettavasti muista, ohjeet miten toimia ja sen mukaan näitä kasvatinkin. Käyttössä siis ihan tavalliset ruokakaupasta saatavat hernekeittoherneet.

1. Huuhtele herneet
2. Liota vuorokauden vedessä
3. Aseta lautaselle pari kerrosta talouspaperia, kaada herneet tasaisesti päälle
4. Kastele
5. Peitä kelmulla
6. Pidä kosteana

Reippaassa viikossa sain itse ainakin salaattiini versoja. Helppoa ja edullista ja olin kyllä tavan ylpeä, että sain jotain itse kasvattamaani salaattiini.

Herkkua.

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Pesto kanaa.

Koska se pesto purkki ei kovin kauaa jääkaapissakaan säily, niin onhan se jossain vaiheessa käytettävä loppuun. Niinpä eräänä aamuna tein illaksi ruuan valmiiksi miehelle kun tiesin itse olevani poissa. Jos teen aamulla ruokaa, sen on oltava sarjassa "äärettömän yksinkertainen" ja niin tämäkin ruoka sitä on. Herkullista kyllä, mutta valmisteluissa ei kovin kauaa mene.

Pesto kanaa.

1pkt kanan fileitä
Pestoa
Yrttimaustetta
Suolaa

1. Laita kanafileet uunivuokaan
2. Sivele päälle pestoa, yrttimauste ja suola
3. 200 astetta 30min

 Helppoa, nopeaa, hyvää ja kevyttä.