keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Tosca-vadelma-piirakka.

Tämän piirakan idea sinällään ei ole minun. Eikä tähän oikein ole tarkkaa reseptiäkään, mutta hyvää tämä on. Katselin taannoin ohjelmaa Sikke ruokaa rakkaudella ja bongasni ohjelmasta piirakan (oikea ohje löytyy varmasti sivuilta myös). Idea jäi muhimaan, en kuitenkaan toteuttanut ennen kuin parin viikon päästä. Googlen avulla, en ohjelman version vaan muistin varaisesti.

Perjantaille ei ohjetta valitettavasti ole. Tämä kun ilestyy niin olemme miehen kanssa tarpomassa pitkin Dublinin katuja, joten kokkaamiselle jäi vähän heikommin alkuviikosta aikaa.

Tosca-vadelma-piirakka.

Valmis murotaikina
Paiston kestävää vadelmahilloa
100g mantelilastuja
1dl sokeria
70g voita
0,5dl maitoa

1. Painele murotaikina leivinpaperilla vuorotaulle pellille.

2. Levitä päälle kerros hilloa

3. Tee tosca sulattamalla kattilassa voi, lisäämällä sokeri ja sekoittamalla kunnes sokeri on sula. Lisää mantelilastut sekä voi ja anna saostua pari minuuttia

4. Kaada tosca piirakan päälle. 200 asteissa uunissa noin 20-30min. Otetaan pois kun tosca on "oikean väristä" eli kullanruskeaa. Kannattaa tarkistaa jo 20min kohdalla.

Helppoa ja hyvää ja tätä tulee aika määrä kerralla.

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Pinaatti salaatti.

Hiljalleen ja varovasti palaan takaisin tämän blogin pariin. En aio ottaa enää samanlaista painetta tämän kanssa kun on olut. Tuntui, että koko ajan oli keksittävä uutta ja vanhoja ei saanut tehdä ollenkaan. Kiire muussa elämässä teki reseptien keksimisestä pakko. Niinpä näitä nyt sitten tulee, harvemmin ehkä, mutta koetan kuitenkin tasaisesti palata tämänkin pariin.

Aloitetaan tämän hetken suosikkisalaatilla. Tuorepinaatti on noussut suosikikseni viime aikoina, sopivaa mutustettavaa. Ravintoarvotkin enemmän kohdallaan kun tavallisessa salaatissa. Luulisin ainakin. 

Pinaattisalaatti.

Tuorepinaattia
Rucolaa
Avocadoa
Sipulinvarsia
Pinjansiemeniä
Juustoa
Suolaa
Pippuria

Pilko ja sekoita ainekset keskenään.

Tämän hetken ehdoton suosikkisalaatti

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Mikä resepti?

Missä? Ei, ei niitä ole tähän hätään. Maanantaina ainakin toivoakseni taas uutta.
 
Mitä tapahtui?
 
Jaksamattomuus ja miehen toiveesta tehty vanhoja uusiksi.
 
Aurinkoista ja hyvää viikonloppua!

 
Edit. Näin maanantaina voin todeta, että uutta reseptiä ei tänään tule ja tuskin tulee uusia tällä tai ensi viikollakaan. Sen verran haipakkaa mennyt viikot, että uusien suhteen pää on ihan tyhjä. Kunhan aikataulut rahoittuvat, niin uusia tulee taas. Nyt määräämättömän ajan lomailua tästä blogista.
 
Dahlia.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Puoli valmis jauhelihakastike.

En periaatteessa ole valmiiden pastakastikkeiden ystävä, mutta aina aika ajoin, viime aikoina liikaakin, on ollut kiire laittaa ruokaa. Sen pitää olla olla puolessa tunnissa valmiina ja siinäkin on puoli tuntia liikaa. Ninpä kun yhteishyvän sivuilta löytyi tämä itamainen juahelihakastike, niin tein tästä sitten oman versioni sen mukaan mitä kaapissa oli ja mitä muistin kaupasta hakea. Taas näitä kokkien vihat niskaan ruokia, mutta joskus on oiottava. Tässä siis oma versioni, vähemmän itämainen, mutta oikein maistuva ja alle puolessa tunnissa valmis myös.

Puoli valmis jauhelihakastike.

400g jauhelihaa
1 iso sipuli
1prk ranskankermaa
1prk valmista basilika pastakastiketta
Suolaa
Pippuria
Jauheliharouhetta
Valkosipuliöljyä paistamiseen

1. Pilko sipuli, ruskista jauheliha ja sipuli öljyssä.

2. Mausta.

3. Lisää pastakastike ja ranskankerma. Anna hautua 10min kun pasta keittyy.

Nopeaa ja helppoa, maukastakin.

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Porkkanarieskat.

Työkaveri toi taannoin meille töihin perunarieskoja, jotka oli tehnyt yli jääneesta perunamuusista. ajatus jäi itämään jonnekin takaraivoon ja huomasin hinkuvani itsekin rieskoja. Niinpä sitten suunnistin kauppaan hakemaan porkkanoita omien rieskojeni iloksi. Ohjeessa käytettiin pelkkiä vehnäjauhoja, mutta koska meillä taas blinien syönnin jäljiltä oli tattarijauhoa niin korvasin osan vehnäjauhosta tattarilla. Makuun se ei vaikuttanut. Hyviä ja ennen kaikkea nopeita. 

Alkuperäinen ohje Ruokalan sivuilta täällä. Tässä siis tämä oma sovellettu versioni.

Porkkanarieskat.

400g porkkanaraastetta
4,5dl maitoa
3dl tattarijauhoa
6-7dl vehnäjauhoa
2rkl siirappia
1dl rypsiöljyä
1tl leivinjauhetta

1. Raasta porkkanat valmiiksi.

2. Sekoita keskenään vehnäjauho, tattarijauho ja leivinjauhe.

3. Lisää porkkanaraaste seokseen ja sekoita.

4. Lisää öljy ja siirappi ja sekoita.

5. Lisää maito ja sekoita. Lisää jauhoa tarpeen vaatiessa.

6. Taputtele rieskat leivinpaperin päälle pellille, 250 astetta ja 10min.

Nopeita tehdä, maukkaita syödä ja toimivat pakastamisen jälkeenkin sulatettuina.

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Pyttipannu.

Ei mikään terveellinen ruoka totesi työkaverini kun kerroin, että mies kokkasi meillä pyttipannua. Pakko oli kuitenkin olla eri mieltä, koska vaikka tähän öljyä uppoaakin, niin ei tämä lopulta muuten niin kamalan epäterveellistä ole. Ruokaa tulee kyllä runsaasti ja se on ihan taivaallisen hyvän makuista. Kabanossi maustaa muiden mausteiden ohella ja tässä ei kyllä nokka kauaa tuhise kun tämän ruuan tekee. Ei ehkä se terveellisin, mutta nopea, helppo ja ruokaa tulee paljon. 

Pyttipannu.

6 isoa perunaa
2 isoa sipulia (tai kolme normaalin kokoista)
1pkt kabanossia
Suolaa
Pippuria
Valkosipulijauhetta
Grillausmaustetta
Rypsiöljyä

1. Kuori ja pilko perunat suupalan kokoisiksi. Kaada vuokaan.

2. Pilko sipuli ja kaada vuokaan.

3. Tee samoin kabanossin kanssa, en edes kuorinut tätä.

4. Lisää runsaalla kädellä öljyä (noin 3rkl) ja mausteita. Sekoita aineet keskenään

5. Laita vuuan päälle folio, etteivät pala (tai kansi jos omistaa kannellisen vuuan).

6. 225 astetta 45min ja herkku on valmis

Nopeaa, helppoa ja varmasti herkullista.

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Hernesosekeitto.

Kuten eilinenkin ohje, on tämäkin löydös Valion sivuilta. Samalla tuotteella mennään tässäkin eli Koskenlaskijan murulla. Saan tämän ohjeen kanssa varmaan kaikki ruuanlaitosta ymmärtävät niskaani, koska sekä eilinen että tämän päivän ohje tehtiin kyllä sinne päin valmiista ruuasta. Totuus on kuitenkin se, että arkena aika on rajallista ja minusta Suomessa on hyviä pakasteita ja säilykkeitä. Hernekeiton tekeminen jostain muusta kuin purkista tai pakasteherneistä kuten tässä kuulostaa jo ideana niin vaivanloiselta, että annan sen vaan olla ja jätän todellisten kokkien harteille. Minä kokkaan arjessa, jossa töiden jälkeen kipaistaan omiin menoihin tai yhdessä lenkille, arvostetaan hyvää ruokaa, mutta panostetaan ennemmin yhdessä vietettyyn aikaan kun siihen, että toinen huhkii keittiössä.

Tämän puolustuspuheen jälkeen sitten siis se ohje. Hernesosekeittoon joka upposi ruokavieraana olleeseen kasvissyöjä pikkusiskooni sen verran tehokkaasti, että tätä ei sitten jäänytkään lounaksi. Ei se mitään, mahat täynnä olevat syöjät ovat kuitenkin itselleni se tärkein asia. Sen verran harvoin meillä ruokavieraita kuitenkin käy. Ehtii muuten emäntäkin olla sosiaalinen kun laittaa tällaista puolivalmista ;)

Hernesosekeitto.

400g pakasteherneitä
200g pakastesipulikuutioita
5dl vettä
2 laakerinlehteä
Suolaa
Maustepippuria
2dl ruokakermaa
1pss Koskenlaskija murua

Annosten päälle: Turkkilaista jugurttia tai raejuustoa

1. Mittaa kattilaan herneet, sipulit, vesi, laakerinlehdet pippuri ja suola. Anna kiehua kannen alla kypsäksi noin 10min.

2. Poista laakerinlehti ja soseuta sauvasekoittimella.

3. Lisää koskenlaskija muru sekä ruokakerma. Kuumenna sekoittaen kunnes juusto on sulanut.

4. Tarkista maku ja kuohkeuta sauvasekoittimella.

Tarjoile kuumana jugurtin tai raejuuston kanssa. Erittäin sileää keitosta saisi siivilöimällä sen ennen tarjoilua.


P.S. Kosvaa herneet pakastekasvissuikaleilla tmv, lisää kasvisliemikuutio ja valmiina on oikaistu kasvissosekeitto.