lauantai 17. maaliskuuta 2012

Tandori broileri.

Viime viikonloppuna oli aika kokeilla jotain ihan uutta. Pidän suunnattomasti intialaisesta ruuasta, en vaan oikein osaa valmistaa sitä. Niinpä minä sitten "otin lusikan kauniiseen käteen" ja kaivoin googlesta ohjeistusta tandorikanalle. Löysinkin Hesarin sivuilta varsin pätevän oloisen ohjeen, josta sitten muokkaamalla sain oman versioni. Ohjeessa nimittäin suositeltiin koipi-reisipaloja ja tiedänhän minä, että se olisi parhaan makuinen yhdistelmä, mutta laiskana ostin valmiita suikaleita, erinomaista tästä tuli tällaisenaankin. Tuplasin myös maustemäärät ja siltikin maustetta olisi voinut olla paljon enemmän.

Ruuan jujuna on kanan pitkä maustumisaika. Parasta tästä tulisi varmasti jos kanojen antaisi maustua yön yli jääkaapissa, mutta aamulla tehtynä ja iltapäivällä syötynä tämä oli hyvää niinkin. Esivalmistelut ja marinadi kun eivät paljoa vaadi, sinällään nopea (ellei ota huomioon maustusmisaikaa) ja helppo ruoka, se vaan tehdään erissä.

Tandori kana.

600g maustamattomia kanasuikaleita
6 valkosipulinkynttä
3-4cm pala tuoretta inkivääriä
2rkl sitruunamehua
1/2 mangoa
1tl valkopippuria
1/2tl suolaa
1,5dl maustamatonta jugurttia
1tl kurkumajauhetta

(ohjeessa oli myös 1tl chilijauhetta, jota en allergian takia lisännyt, suosittelen kuitenkin lisäämään makua antamaan)

1. Tee mangosta, valkosipulinkynsistä ja inkivääristä tahnaa. Itse valmistin tämän raastamalla valkosipulinkynnet ja inkivääri sellaisella perusraastimella ja survomalla sekaan mangon. Ei nyt ihan tasaisinta mahdollista tahnaa, mutta ajoi asiansa.

2. Sekoita tahna sekä muut mausteet jugurtin joukkoon, sekoita kanasuikaleet sekaan.

3. Anna maustua noin 4h, jos mahdollista niin yön yli.

4. Nosta vuoka uunin ylätasolla, 225 astetta noin 30min

Jugurtista irtoaa sitten vettä, minä sain kulhon reunoille aikaan vettä ja hyvin jugurtisoituneet kanat. Silti se oli kyllä todella hyvää, etenkin riisin ja raitakastikkeen (ohje tulossa huomenna) kanssa.

Ei se kyllä kovin esteettiseltä näyttänyt, mutta hyvää oli.

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Uuni makkaraa.

Toinen puoliskoni pitää lenkkimakkarasta, taisin mainita siitä aikaisemminkin. Kokeilin tässä taannoin saada uunimakkaraa tehtyä jotenkin itselleni menettelevän makuista makkaraa. Lopulta onnistuin mielestäni ihan hyvin, eikä se mieskään tuosta sen pahemmin valittanut. Lisukkeena kasviksia höyrytettynä, jollainhan se makkara piti tasoittaa.

Uuni makkara.

1pkt lenkkimakkaraa
2 punasipulia
1 keltasipuli
1pkt pekoni
Juustoraastetta

Pilko vuuan pohjalle sipulit, pekonit ja makkarat. Lisää päälle juustoraastetta. Uunissa 30-40min 200 astetta.

Ei siis todellakaan mikään vaikea ruoka, mutta kyllä se pekonisipuli-silppu siellä pohjalla teki vaan tästäkin ruuasta ihan eri makuista.

Valmis annos, kasviksista väriä annokseen.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Irlantilainen omenapiirakka.

Tämä on vielä viimeinen toisessa blogissa ilmennyt resepti, koettakaa siis kestää tämän kanssa. Jos voi helpompaa omenapiirakkaa olla kuin tämä ja niin paljon oikaistu joka kohdassa ettei mitään rajaa.

Irlantilainen omenapiirakka.





Valmis murotaikinapaketti
Voita vuuan voiteluun
4 omenaa (käytin sellaisia punakeltaisia, en kyllä huomannut lajiketta katsoa)
Sokeria
Kanelia
Saarioisten omenahillo/sose purkki
Kermaa kevyesti vatkattuna valmiin piirakan päälle



Valmis piirakkataikina vaan ohuena kerroksena voideltuun vuokaan, päälle kerros omenoita. Omenoiden päälle sokeria ja kanelia ja hilloa, niin että pintä on tuollainen kauniin kiiltävä.


Tunti uunissa, asteita oli 175.



keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Irlantilainen lammaspata.

Tämä on talvisia suosikkiruokiani, jonka tekemiseen menee kyllä aikaa, mutta joka kerta se on niin maistuvan makuista, että söisin sitä enemmän kun oikeastaan vatsani vetäisi. Kunnollista pitkään hellalla seissyttä lammaspataa. Jälleen kerran sieltä toiselta puolelta, kuten näkyy siitä, miten teksti on kirjoitettu.

Irlantilainen lammaspata.

500g lampaanlihaa
7 perunaa
3 pientä sipulia
pala palsternakkaa
pala selleriä2 isoa porkkanaa
2 rkl voita

persiljaa
2rkl venhäjauhoja
mustapippuria
suolaa
2 laakerinlehteä
rosmariinia (kuivattua)
1tlk Guinesia
1dl kermaa
1tlk vettä

Hienonsin ja kuulotin sipulit ja lisäsin perään lihat ruskistaen ne nopeasti. Perään lähti jauhot jotka sekoitettiin lihoihin ja sipuliin.



Näiden päälle kaadoin Guinnes tölkin ja täytin sen taas vedellä ja kaadoin senkin mukaan. Vielä se desi kermaa sinne mukaan ja jätin kiehumaan hiljaiselle lämmölle tunniksi.

Padan hautuessa kuorin ja pilkoin kasvikset valmiiksi.



Tunnin hautumisen jälkeen kasvikset ja mausteet perään, kansi päälle ja jälleen saa hautua sen tunnin. Mielellään pidempäänkin.
 


tiistai 13. maaliskuuta 2012

Maailman paras krapularuoka?

Minä kärsin harvoin krapulasta, lähinnä siksi, että harvemmin juon kahta tai kolmea annosta enempää, jos sitten sitäkään. Se ei kuitenkaan tarkoittaisi, ettenkö rakastaisi roskaruokaa. Tässä siis ihan suosikkireseptini siltä saralta. Meillä tätä tosin syödään usein myös maanantaisin kun mieli tekee jotain epäterveellistä ja ei sitten niin millään jaksaisi laittaa ruokaa. Pahoittelut tosiaan siitä, että tämäkin on näkynyt aikaisemmin toisen blogin puolella. Laitan nimittäin nyt kaikki siellä olleet reseptit tänne putkeet, viime viikolla kun en kerennyt ollenkaan juuri kokkaamaan niin pitää luottaa vanhoihin ruokiin.

Nahcholautanen.

Pussillinen maissilastuja
400g jauhelihaa
1pss texmex maustetta jauhelihalle
1pkt fetajuustoa
1pkt tomaattimurskaa
1pss juustoraastetta



Leivitetään pellille ensin maissilastut ja siihen päälle tomaattimurska. Vielä ruskistettu ja maustettu jauhelija ja fetajuusto mukaan.


Siihen päälle vielä juustoraaste ja 200 astetta uunissa sen aikaa, että juustoraaste sulaa tuohon päälle.


Se ei ole terveellistä, mutta se on ihan taivaallisen makuista. Loistava ruoka niin pikkujoulujen jälkeen mikrossa lämmitettävästi kuin illanistujaisiin tarjottavaksikin.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Nopea tomaattikeitto

Tämä on suosikkilounaitani. Kevyttä ja nopeaa tehtävää. T'ämäkin ohje on ilmestynyt kyllä lifestylen puolella, mutta on siitä sen verran aikaa, että kehtasin ottaa suorana kopiona tänne. Etenkin talvella kun kaipasin jotain lämmintä mutta kohtalaisen kevyttä ruokaa söin tätä todella paljon lounaana. Helpommaksi ja nopeammaksi ei oikein voi mennä. Rajuusto tämän kaverina toimii vallan mainiosti.


Nopea Tomaattikeitto.


1prk Rainbow valkosipulilla maustettua tomaattimurskaa
2 sipulia
1prk ranskan kermaa
Vettä (sopivasti että tulee keittoa eikä sosetta)
Valkosipuli maustettua oliiviöljyä
Ripaus sokeria


Pilko ja kuullota sipuli öljyssä. Lisää tomaattimurska ja vesi sekä ranskankerma. Lisää sokeri taittamaan tomaatin vetisyyttä. Anna hautua noin 10min.




torstai 8. maaliskuuta 2012

Chili con carne - ilman chiliä.

Meillä eletään taloudessa, jossa minä olen allerginen chilille. En pahasti, vatsani vaan ei tule sen kanssa toimeen oikeastaan juuri ollenkaan. Tämä on sitten tarkoittanut kaikenlaisia sovelluksia erilaisista ruuista. Hyvin monessa reseptissä käytetään kuitenkin chiliä ja siksi sitä onkin saanut sitten välillä soveltaa oikein urakalla. Tässä siis oma versioni chili con carnesta, toki tähän ei allergikkojen kannattaa lisätä chiliä mukaan, varmasti parempaa.


Chili con carne - ilman chiliä.

400g jauhelihaa
1pkt valkosipulimaustettua tomaattimurskaa
1 sipuli
1 yksikyntinen valkosipuli
1pss pakastettua maissia
1prk ruskeita papuja
oreganoa
pippuria
suolaa

1. Pilko sipuli ja valkosipuli
2. Ruskista jauheliha ja sipuli
3. Lisää tomaattimurska, pakastemaissi ja mausteet
4. Anna hautua noin 15min
5. Lisää pavut ja anna hautua vielä 10min

Valmis pata riisin kanssa tarjottavaksi sellaisenaan tai riisin kanssa.