keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Köyhät ritarit.

En muista enää mikä vakituisesti seuraamani life style blogi se oli, jossa oli sunnuntai brunssilla syöty köyhiä ritareita ja katsellessani kerrassaan upeaa kuvaa herkullisesta jälkiruuasta. Niinpä tämä sama sitten löytyi meiltä brunssin jälkiruokana. On se vaan hyvää ja muuten korvaa tarpeen vaatiessa laskiaispullatkin ihan hyvin. 

Mikä tekee ritareista rikkaita ja mikä köyhiä? Minä käytin pullaa enkä ranskanleipää (pullaa sai pienemmässä paketissa ostettua!) ja lisäsinpähän vielä mansikkahilloa ja kermavaahtoakin tähän. Jos ollaan epäterveellisiä niin olla epäterveellisiä sitten kunnolla sanon minä. Mutta se perusresepti on alla kuitenkin, kermavaahdon osannee jokainen tehdä itsekin, hillosta puhumattakaan. Herkullista, epäterveellistä ja juuri siksi niin hyvää.

Köyhät ritarit.

Kuivunutta pullaa tai ranskanleipää (annoin itse olla pöydällä vain yön yli, hyvin ehti pulla kuivahtaa siinä ajassa)
2 kananmunaa
2 maitoa
Voita (margariinia) paistamiseen
Sokeria ja kanelia

1. Vatkaa muna ja maito sekaisin.

2. Viipaloi pulla/ranskanleipä ja laita kulhoon. Anna nesteen imeytyä leipäpaloihin kunnolla.

3. Lämmitä pannu kuumaksi ja paista ruskeiksi. Mautoin itse sokerilla ja kanelilla kesken paistamisen, voit tehdä sen myös paistamisen jälkeen vasta.

Jos ei vielä ollut brunssin jälkeen ähkyä, niin tämän jälkiruuan kanssa on ihan varmasti.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Tomaatti mozzarella salatti.

Tämän helpommaksi salaatti ei voi mennä ja koska kyse on yksinkertaisista mauista, niin tämän jos minkä ruuan kanssa kannattaa ostaa parasta. Ehdottomasti kotimaisia tomaatteja (vaikka maksaisivatkin hirveästi) ja kunnon mozzarellaa (unohtakaa ne lightit, eivät ne maistu samalta). Tuoreesta basilikasta ja oliiviöljystä tehty kastike maistuu salaatin kanssa varmasti ja kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä on mitä mainioin ruoka.

Annoksesta saa kahdelle hengelle hyvän alkupalan/välipalan/iltapalan tai yhdelle ihmiselle salaatin lounaalle. Etenkin jos tämän kanssa ottaa vaikka jonkun palan kanaa/kalaa mukaan töihin. Helmikuun auringossa hohtavat hanget muistuttavat keväästä ja tämä tuo pienen palan keväistä Italiaa kotiin.

Tomaatti mozzarella salaatti.

2 reilunkokoista kypsää tomaattia
1 pallo buffalomozzarellaa

Kastike:
1 puntti tuoretta basilikaa
2rkl hyvälaatuista oliiviöljyä
Suolaa
Pippuria

1. Kuutioi tomaatit, leikkaa kannat pois.

2. Kuutioi mozzarella ja yhdistä tomaattikuutioiden kanssa. Nämä voi myös siivuttaa ja kasata päällekkäin, itse koen kuutiot parempana vaikka päällekäin pinotuista tulee eittämättä heinompia.

3. Silppua tuore basilika lasissa leikkaamalla se saksilla pienemmiksi. Lisää öljy, suola ja pippuri ja sekoita.

4. Yhdistä salaattiin ja nauti.

Salatti kuin Italian lippu!

P.S. Oliiviöljy kuuluu hyviin öljyihin ja hyviä öljyjä tulisi kehon saada päivittäin. Tässä pienessä salaattimäärässä on jo uskomattoman paljon hyviä rasvoja ja onhan se hyvän makuistakin.

perjantai 1. helmikuuta 2013

Foccacia.

Pitkästä aikaa taas vähän eri leipää. Italialaisten suosikkia, itsekin teen tätä aina aika ajoin, yleensä sunnuntaisin. Kestää aamupalasta iltapalaan, yhtä hyvää tämä ei seuraavana päivänä ole ja ennemmin sen syö sellaisena päivänä kun on kotona. Perus ohje, äärettömän helppo leipä. Vähän olen oikonut alkuperäisen ohjeen kanssa josta en edes muista mistä se on, meillä harvemmin on romariinia tuoreena, väehmmänkin tuore menettelee. Samoin teen kokonaan vehnäjauhoihin, en durumjauhoihin. Oikaistu versio, lähinnä siksi että tein tätä alunperin aineista joita oli kaapissa. Koska siitä tuli hyvää niinkin, niin miksi muuttamaan toimintatapaa? Oivallinen sunnuntai leipä.

Foccacia.

6dl vehnäjauhoja
1pss kuivahiivaa
2tl sokeri
2dl tulikuumaa vettä (alunperin ohjeessa luki kiehuvaa, meiltä tulee hanasta ainakin niin kuumaa, että se riittää)
1dl kylmää vettä
1dl oliiviöljyä
1tl valkosipulimaustettua oliiviöljyä
2tl suolaa
1tl kuivattua rosmariinia

1. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään kulhossa.

2. Lisää öljyt ja kylmä vesi, sekoita. Lisää kuuma vesi sekoita tasaiseksi massaksi.

3. Kaada pellille leivinpaperin päälle ja jätä liinan (tai talouspaperin kuten meillä) alle kohoamaan tunniksi

4. Lämmitä uuni 200 asteeseen, painele kohonneesen taikinaan kuoppia, lorauta päälle oliiviöljyä runsaalla kädellä ja ripottele päälle vielä toisen teelusikan verran rosmariinia halutessasi.

5. Paista noin puoli tuntia, että pinta ruskistuu nätisti.

Suoraan uunista.

P.S. Käytä ehdottomasti oliiviöljyä, älä extravirginiä. Ensimmäinen kestää uunin lämmön, jälkimmäinen ei.

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Mustikka pannacotta.

Mikähän ihme siinä on, että olen kuvitellut, että pannacotta on jotenkin äärettömän vaikea ruoka. Eihän se mikään vaikea ole, ei mihinkään suuntaan. Siinä missä teen kyllä charlotte roussen tai pavlovan hetkessä, niin pannacotta, cremacatalana ja creme fraise ovat tuntuneet vaikeilta jälkiruuilta. Aloitetaan kuitenkin tästä eli pannacotasta. Onnistui paremmin kuin uskalsin edes toivoa. Tein annoksen puolitettuna, eihän meitä ole kuin kaksi syömässä. Näytti alkuun tosi pieneltä jälkkäriltä, mutta ei sitä kyllä enempää tarvittukaan. Mustikka tasoitti kermaa oikein hyvin. En muuten siivilöinyt mustikoita, vieraita jos tulee niin sitten kyllä, nyt vaan lusikoin kaiken siihen päälle, mustikkoineen päivineen.

Mustikka pannacotta.

3dl kermaa
1tl vanojasokeria
1dl sokeria
3 liivatetta

Kastike:
400g mustikoita
2dl vettä
2rkl sokeria
2tl sitruunamehua

1. Liota liivate kylmään veteen

2. Kiehauta kerma kattilassa, pyöräytä mukaan sokerti ja sitten liivatteet. Nosta seos jäähtymään.

3. Tee kastike kiehuttamalla kaikkia aineksi kokoon vartin verran. Seos kuuluisi tässä vaiheessa paseerata siivilän läpi, itse jätin vaan mustikoineen päivineen jäähtymään.

4. Kun kermaseos on huoneenlämpöistä, kaada sseos tasaisesti neljään lasiin ja laita jääkaappin. Kun seos on hyytynyt, jaa kastike päälle kerrokseksi. Laita jääkaappin jäähtymään.

Ei sitten ollut ihan hyytynyt vielä se alempi kerros. Hyvää silti vaikka ei mikään ravintolatason luomus.

maanantai 28. tammikuuta 2013

Kana-pähkinä korma.

Intialaista pitkästä aikaa. Jotenkin olen aina ajatellut, että korman laittamisessa kestäisi kauan, mutta eihän se niin ole. Vähän muuteltu resepti alkuperäisesti Reseptitaivaan versiota. Chili ja paprika jäivät allergian takia pois, muuten ohje oli sama. Intailainen ruoka valmistui siis kohtalisen nopeasti ja annoskin oli riittävän iso. Neljä oikein sopivan kokoista annosta tästä tuli, viisikin jos olisi muutakin kuin riisiä ollut tarjolla.

Kana-pähkinä korma.

400g kanan rintapaloja
100g kashew pähkinöitä
1 iso sipuli
2dl kookosmaitoa
1dl ananas mehua
2dl turkkilaista jugurttia
Öljyä paistamiseen

Mausteet:
2 valkosipulinkynttä
2rkl sitruunamehua
1tl currua
1rkl jauhettua korianteria
1tl gram masalaa
1tl kurkumaa
1tl kanelia
Ripaus kaardemummaa
2 neilikkaa
Suolaa
Pippuria

1. Laita kaikki mausteet mortteliin ja jauha tasaiseksi massaksi.

2. Pilko sipulit ja pilko kanasta sopivan kokoisia isohkoja paloja

3. Paahda pähkinöitä kuumalla ja kuivalla pannulla, siirrä sivuun odottamaan

4. Lisää kuumalle pannulle öljy ja kuullota sipulit kultaisiksi. Lisää maustemassa ja pyöritä tasaiseksi

5. Lisää kanapala ja kääntele tasaisesti jotta pinta on kiinni (=saanut väriä)

6. Lisää kookosmaito ja ananasmehu, kun kastike kiehuu vielä jugurtti

7. Anna keittyä kasaan noin 15-20min eli sen aikaa kun riisi kiehuu

Ei ehkä maailman helpoin kuvattava ruoka, mutta herkullista se oli.

perjantai 25. tammikuuta 2013

Kanaa ja maissia tomaattikastikkeessa.

Tämäkään viikko ei ole ollut mitenkään helppo tai että aikaa olisi jäänyt ruuan laitolle ihan kamalasti. Tällä viikolla on tehty melkein joka viikolla vanhoilla resepteillä, mutta tämä on ehkä aavistuksen vähän uuttakin. Kovin kasvisperäinen ruokahan tämä on, mutta menee taas kohdassa "Ei voi olla helpompaa". Josko ensiviikolle saisin jotain vähän haastavampiakin reseptejä aikaan, voisin vaikka koettaa paria odottavaa leivontareseptiä ja sunnuntain brunsssillekin suunnitella jotain hauskaa. Nyt perjantain kunniaksi kuitenkin helpolla ohjeella paluu tauolta taas tämänkin blogin pariin.

Kanaa ja maissia tomaattikastikkeessa.

500g maustamattomia kanasuikaleita
400g pakastemaissia
1pkt valkosipulimaustettua tomaattimurskaa
1pss valmista tortillamaustetta

1. Ruskista kanat pannulla ja lisää mausteet
2. Lisää maissi ja tomaattimurska ja kääntele
3. Lisää tomaattimurskapurkin verran vettä ja anna hautua 10-20min miedolla lämmöllä

Helppoa ja nopeaa.

perjantai 18. tammikuuta 2013

Viikon tauko.

Tuijotan tätä ruutua tässä torstaina illasta ja tajuan, että yksinkertaisesti pää on tyhjä resepteistä eikä yhtään käyttämätöntä ruokakuvaa ole edes koneen kansiossa jemmassa. Tammikuun alku on ollut uskomattoman täynnä menoa iltaisin ja meillä on syöty eri variaatioita jauhelihakastikeesta ihan kyllästymiseen saakka. Niinpä päätin puhaltaa pelin poikki viikoksi reseptien osalta. On turha koettaa keksiä uusia reseptejä kun niitä ei varastossa ole tai ottaa kokkauksesta painetta.

Viikonloppu on siis vielä kiireinen, mutta viikon alussa on aikaa taas katsella vähän uusia reseptejä. Siihen saakka minä toivotan tämän blogin puolella hyvää tammikuista viikkoa! Ensi perjantaina palataan taas reseptien pariin, nyt aion illalla odottavista syntymäpäiväjuhlista sekä viikonlopun Jyväskylän reissusta. Ensi viikolla on aikaa kokeilla uutta.

Hyvää viikonloppua!

It's time to takea a break and enjoy life!