maanantai 4. maaliskuuta 2013

Porkkanarieskat.

Työkaveri toi taannoin meille töihin perunarieskoja, jotka oli tehnyt yli jääneesta perunamuusista. ajatus jäi itämään jonnekin takaraivoon ja huomasin hinkuvani itsekin rieskoja. Niinpä sitten suunnistin kauppaan hakemaan porkkanoita omien rieskojeni iloksi. Ohjeessa käytettiin pelkkiä vehnäjauhoja, mutta koska meillä taas blinien syönnin jäljiltä oli tattarijauhoa niin korvasin osan vehnäjauhosta tattarilla. Makuun se ei vaikuttanut. Hyviä ja ennen kaikkea nopeita. 

Alkuperäinen ohje Ruokalan sivuilta täällä. Tässä siis tämä oma sovellettu versioni.

Porkkanarieskat.

400g porkkanaraastetta
4,5dl maitoa
3dl tattarijauhoa
6-7dl vehnäjauhoa
2rkl siirappia
1dl rypsiöljyä
1tl leivinjauhetta

1. Raasta porkkanat valmiiksi.

2. Sekoita keskenään vehnäjauho, tattarijauho ja leivinjauhe.

3. Lisää porkkanaraaste seokseen ja sekoita.

4. Lisää öljy ja siirappi ja sekoita.

5. Lisää maito ja sekoita. Lisää jauhoa tarpeen vaatiessa.

6. Taputtele rieskat leivinpaperin päälle pellille, 250 astetta ja 10min.

Nopeita tehdä, maukkaita syödä ja toimivat pakastamisen jälkeenkin sulatettuina.

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Pyttipannu.

Ei mikään terveellinen ruoka totesi työkaverini kun kerroin, että mies kokkasi meillä pyttipannua. Pakko oli kuitenkin olla eri mieltä, koska vaikka tähän öljyä uppoaakin, niin ei tämä lopulta muuten niin kamalan epäterveellistä ole. Ruokaa tulee kyllä runsaasti ja se on ihan taivaallisen hyvän makuista. Kabanossi maustaa muiden mausteiden ohella ja tässä ei kyllä nokka kauaa tuhise kun tämän ruuan tekee. Ei ehkä se terveellisin, mutta nopea, helppo ja ruokaa tulee paljon. 

Pyttipannu.

6 isoa perunaa
2 isoa sipulia (tai kolme normaalin kokoista)
1pkt kabanossia
Suolaa
Pippuria
Valkosipulijauhetta
Grillausmaustetta
Rypsiöljyä

1. Kuori ja pilko perunat suupalan kokoisiksi. Kaada vuokaan.

2. Pilko sipuli ja kaada vuokaan.

3. Tee samoin kabanossin kanssa, en edes kuorinut tätä.

4. Lisää runsaalla kädellä öljyä (noin 3rkl) ja mausteita. Sekoita aineet keskenään

5. Laita vuuan päälle folio, etteivät pala (tai kansi jos omistaa kannellisen vuuan).

6. 225 astetta 45min ja herkku on valmis

Nopeaa, helppoa ja varmasti herkullista.

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Hernesosekeitto.

Kuten eilinenkin ohje, on tämäkin löydös Valion sivuilta. Samalla tuotteella mennään tässäkin eli Koskenlaskijan murulla. Saan tämän ohjeen kanssa varmaan kaikki ruuanlaitosta ymmärtävät niskaani, koska sekä eilinen että tämän päivän ohje tehtiin kyllä sinne päin valmiista ruuasta. Totuus on kuitenkin se, että arkena aika on rajallista ja minusta Suomessa on hyviä pakasteita ja säilykkeitä. Hernekeiton tekeminen jostain muusta kuin purkista tai pakasteherneistä kuten tässä kuulostaa jo ideana niin vaivanloiselta, että annan sen vaan olla ja jätän todellisten kokkien harteille. Minä kokkaan arjessa, jossa töiden jälkeen kipaistaan omiin menoihin tai yhdessä lenkille, arvostetaan hyvää ruokaa, mutta panostetaan ennemmin yhdessä vietettyyn aikaan kun siihen, että toinen huhkii keittiössä.

Tämän puolustuspuheen jälkeen sitten siis se ohje. Hernesosekeittoon joka upposi ruokavieraana olleeseen kasvissyöjä pikkusiskooni sen verran tehokkaasti, että tätä ei sitten jäänytkään lounaksi. Ei se mitään, mahat täynnä olevat syöjät ovat kuitenkin itselleni se tärkein asia. Sen verran harvoin meillä ruokavieraita kuitenkin käy. Ehtii muuten emäntäkin olla sosiaalinen kun laittaa tällaista puolivalmista ;)

Hernesosekeitto.

400g pakasteherneitä
200g pakastesipulikuutioita
5dl vettä
2 laakerinlehteä
Suolaa
Maustepippuria
2dl ruokakermaa
1pss Koskenlaskija murua

Annosten päälle: Turkkilaista jugurttia tai raejuustoa

1. Mittaa kattilaan herneet, sipulit, vesi, laakerinlehdet pippuri ja suola. Anna kiehua kannen alla kypsäksi noin 10min.

2. Poista laakerinlehti ja soseuta sauvasekoittimella.

3. Lisää koskenlaskija muru sekä ruokakerma. Kuumenna sekoittaen kunnes juusto on sulanut.

4. Tarkista maku ja kuohkeuta sauvasekoittimella.

Tarjoile kuumana jugurtin tai raejuuston kanssa. Erittäin sileää keitosta saisi siivilöimällä sen ennen tarjoilua.


P.S. Kosvaa herneet pakastekasvissuikaleilla tmv, lisää kasvisliemikuutio ja valmiina on oikaistu kasvissosekeitto.

maanantai 25. helmikuuta 2013

Tomaatti-pastaketto.

Surffasin tässä taannapäivänä etsien kasvisohjeita. Lähinnä siksi, että kasvislounaita teki mieleni. Ei siis niinkään siksi, että olisin jotenkin kevyempiä ruokia kaipaamassa. Tai ehkä olinkin, mutta sitten törmäsin Valion sivuilla kahteen ohjeeseen, joista ensimmäinen ohje on tämä tomaatti-pastakeitto. Kaikkea muuta kuin kevyt koska juustoa tuohon tulee aika lailla, mutta on sanottava, että kyllä se hyvää vaan on. Nopea tehdäkin, joten kerrassaan oivallinen keittää kasaan iltasella ja seuraavalle päivälle on hyvä lounas. Mies ei keitoista niin perusta, joten sain pakkaseenkin annoksen tästä samalla myöhempiä kasvislounaita varten. Kerrankin minäkin osasin tehdä keiton, en hauduttanut kaikkea nestettä pois. Vaihtelin vähän ohjeen ainesosio, kanaliemikuution kotona olleisiin kasvisliemikuutioihin ja juoksevan oivariinin öljyyn. Lisäsin myös sokeria jota tomaatti mielestäni kaipaa. Aidosta tomaatista tottakai tulisi parempaa, mutta arkisin nyt menen suosiolla siitä, mistä aita on matalin ja teen tämänkin purkista.

Tomaatti-pastakeitto.

1 iso sipuli
2 valkosipulin kynttä
1rkl öljyä
3 varsisellerin vartta
2rkl tomaattipyrettä
1,5l vettä
1 kasvisliemikuutio
1tkl tomaattimurskaa
1tl sokeria
4dl simpukkapastaa
1pss Koskenlaskija murua

1. Hienonna sipuli ja valkosipuli, kuulota hetki öljyssä.

2. Leikkaa sellerin varret ohuiksi siivuiksi, lisää kattilaan yhdessä tomaattipyreen kanssa.

3. Lisää vesi, kasvisliemikuutio, tomaattimurska, sokeri ja halutessasi suola. Kuumenna kiehuvaksi.

4. Lisää pasta ja keitä noin 10min. Itse käytin tummaa pastaa, vaaleampi kypsynee nopeammin.

5. Lisää Koskenlaskijan muru ja keitä, kunnes juusto on sulanut.

Tarjoile höyryävän lämpimänä. Itse lisäsin vielä päälle raejuustoa, että jos vaikka varuksi ei olisikaan riittävästi juustoa.

P.S. Meni muuten sen verran nopeasti ruoka meillä lautasilta, että en valokuvaa saanut. Toisella kertaa sitten.

perjantai 22. helmikuuta 2013

Päärynä-omena piirakka.

Mitä te teette hedelmille, jotka ovat aavistuksen nuhjuuntuneita? Syötte ne heti? Niin minäkin yleensä, kunnes olin sen todellisuuden edessä, että meillä on kolme päärynää, jotka olisi hyvä saada käytettyä johonkin. Harkitsin tekeväni hilloakin, mutta kolmesta saa aikaan kovin vähän. Yksistään piirakkaakaan ei saisi oikein aikaan, mutta jos lisäisin sekaan muutaman omenan? Etenkin kun niitä omenoitakin oli, vaikkakin ne olivat kyllä vielä varsin erinomaisessa kunnossa. Pakkasesta löytyi, mitäpäs muuta kuin valmis taikina. Tällä kertaa vuorossa oli Vaasan kauramurotaikina. Ostin sitä uudemmankin kerran, toimi kyllä. 

Helppo ja nopea piirakka, joka on juuri sopivan makea olematta kuitenkaan liian makea. Ei hedelmien tarvitsekaan olla. Toimi myös hyvin teen kanssa iltapalana. 

Päärynä-omena piirakka.

1pkt Vaasan kauramurotaikinaa
3 päärynää
2 omenaa
Margariinia vuuan voiteluun
Sokeria
Vaniljasokeria
Kanelia

1. Sulata kauramurotakina. Itse nostin tämän jo aamulla odottamaan pöydälle, vältti siinä vallan hyvin alkuiltapäivään saakka ja ehti sulamaankin kunnolla.

2. Voitele vuoka ja painele taikina piirakkaan. Jätä vähän taikinaa jäljelle.

3. Kuori ja kuutioi pääsytä ja omenat. Itse laitoin päärynät pohjalle ja omenat päälle, sitä mukaan kun sain kuorittua ja kuutioitua.

4. Ripottele päälle sokeri, vaniljasokeri ja kaneli. Murustele pieniä paloja taikinasta ja lisää ne piirakan päälle.

5. 200 astetta noin 30min.

Ei mikään paras valokuvata, mutta hyvää se on!

P.S. Tämä varmasti toimi monella muullakin hedelmällä, vielä en ole kokeillut suuremmin, vaikka mieleen nousivatkin niin luumut kuin persikatkin.

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Ilmakuivattukinkku-herkkusieni pasta.

Tällä pastalla oli joku hienompi italiankielinen nimikin. En vaan millään muista mikä se oli. Alunperin ohjeeseen kuului käyttää myös sinihomejuustoa, siihen en minä koske joten jäi laittamatta. Tein muutenkin vähän eri tavalla kuin alkuperäisessä ohjeessa, helpommin kenties. Hyvää tästä kuitenkin tuli, tämäkin kuuluu näihin nopeasti valmistuviin pastoihin jotka sopivat arkeen mainiosti. 

Olen aika tarkka ilmakuivatun kinkkuni kanssa, tässä kuitenkin kokeilin Rainbown versiota joka mielestäni ei sellaisenaan ole kovin hyvää. Tämä kun käytettiin pannun kautta niin toimi mielestäni oikein hyvin edullisempikin versio.

Ilmakuivattukinkku-herkkusieni pasta.

1pkr (Rainbow) ilmakuivattua kinkkua
6kpl tuoreita herkkusieniä
Suolaa
Pippuria
Oliiviöljyä
2dl ruokakermaa
1/2 pussia parmesan raastetta

Pastaa keitettynä suolavedessä

1. Paloittele ilmakuivattukinkku ja paahda kuivalla teflonpannulla, jotta rasva lähtee irtoamaan. Kaada tarjoiluastiaan.

2. Pilko herkkusienet ja ruskista oliiviöljyssä, mausta suolalla ja pippurilla. Kaada tarjoiluastiaan.

3. Sekoita lämpimällä pannulla ruokakerma ja parmesan, kaada tarjoiluastiaan ja sekoita kunnolla kaikki keskenään.

4. Pastan voi lisätä kastikkeeseen tai sen voi lisätä erikseen kuten itse tein.

Hyvää, mutta ei kovin kuvauksellista.

P.S. Tämä ruoka yllätti mikro-ominaisuuksiltaan. Yleensä pasta ei ole lähellekään yhtä maittavaa seuraavana päivänä, mutta tämä oli liki saman makuista seuraavan päivän lounaanakin.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Possupata.

Jälleen ollaan sunnuntaisen pataruuan äärellä tämän kanssa. Menenkö sunnuntaisin siitä mistä aita on matalin? Hyvin monta kertaa kyllä, mutta rakastan kunnolla haudutettua pataruokaa ja kuten pekonipastan kanssa tulikin jo todettua, ei mikään voita perusmakuja ruuassa. Tässä toinen esimerkki siitä, perusruokaa kunnolla hauduttamalla niin johan ollaan herkkujen äärellä sen jälkeen. 

Tämä menee myös opiskelijaruokien puolelle, koska hintaa ei ruualle tule oikeastaan kuin eurosta kahteen per annos. Minä sain possunsuikaleet vieläpä alesta, joten mikä sen parempi. Tätä syötiin kyllä tehokkaasti useampi päivä, mutta ei se haittaa, on se vaan niin hyvää.

Possupata.

Tarvitset: Leikkuveitsen, leikkuulaudan, kuorimaveitsen (ei välttämätön!) ja mielellään teflonisen ison kattilan (tavallinenkin käy, muista silloin lisätä rasvaa possun ruskistamiseen)

600g perunaa (ei jauhoista sorttia, jotain muuta)
400g porsaansuikaleita (300g riittää myös)
2 isoa sipulia
3 isoa porkkanaa
1l vettä
4 kasvisliemikuutiota
Suolaa
Pippuria

1. Pilko sipulit ja ruskista ne possujen kanssa kattilassa. Mausta kunnolla suolalla ja pippurilla. Peruna imee suolaa, joten suolaa saa laittaa omasta mielestään melkein liikaakin.

2. Kaada mukaan puolet vedestä ja lisää puolet kasvisliemikuutioista. Anna poreilla kannen alla miedolla lämmöllä puolisen tuntia. Sillä aikaa:

3. Pese ja kuori perunat ja porkkanat. Kuorimisen voi myös jättää välistä jos vaan pesee kunnolla. Etenkin kotimaisten kanssa näin voi toimia.

4. Paloittele perunat ja porkkanat, sopivan suupalan kokoisiksi paloiksi. Kunhan ovat suunnilleen saman kokoisia.

5. Kun pata on porissut puoli tuntia, lisää perunat ja pokkanat, loput vedet ja loput kasvisliemikuutiot.

6. Anna hautua poreillen kannen alla noin 45min. Käy välillä kääntelemssä ja tarkistamassa, että vettä on riittävästi.

Hyvää, värikästä ja täyttävää.
P.S. Mikä tahansa liha sopii tähän, helppo ohje padalle kuin padalle.