perjantai 31. elokuuta 2012

Vuohenjuusto-tomaatti piirakka.

Kerroinkin jo keskiviikkona, että piirakkaa on tässä huushollissa tullut syötyä, tämä johtuu viime viikon äärettömän tiukasta aikataulusta. Kun tekee sinä ainoana iltana kun on aikaa kerralla yhden jälkiruokapiirakan ja kaksi suolaista niin salaatin kerkeää pyöräyttää niiden seuraksi aina. Muuten meillä syötiin toisena piirakoista tätä herkullista piirakkaa. Edelleenkään en pohjaa tehnyt itse, nopeasti kun oli saatava valmiiksi. Vuohenjuuston voi hyvin vaihtaa vaikka fetaan jos vuohenjuusto ei maistu.

Vuohenjuusto-tomaatti piirakka.

1 pkt vuohenjuustoa
1 rasia kirsikkatomaatteja
1 punasipuli
1 valmis piirakkapohja
Valkosipulioliisiöljyä
Juustoraastetta
Suolaa
Pippuria

1. Taputtele valmis piirakkapohja pellille leivinpaperin päälle. Niin isoksi kun vaan saat, mutta niin, että taikina on noin 0.5cm paksu kuitenkin pohjasta.
2. Pilko punasipuli ja kuulota nopeasti pannulla
3. Lisää päälle puoliksi halkaistut kirsikkatomaatit sekä murustettu vuohenjuusto
4. Pirskota päälle oliiviöljyä, ripottele aavistus suolaa ja pippuria myös
5. Lisää maun mukaan juustoraastetta
6. Uunissa 15-20min 200 astetta

Pala valmista piirakkaa.

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Laiskan kokin marjapiirakka.

Meillä syötiin viime viikolla piirakoita vihersalaatin kanssa varmaan kyllästymiseen saakka. Oli makeaa piirakkaa ja suolaista piirakkaa. Minä kun en ole mikään leipojaihme, niin ostan valmiit pakastetaikinat. Pääsen helpommalla, vaikka varmasti se leipominen sinällään ei olisi mitenkään vaikeaa. Silti tämä vaan tuntuu olevan itselleni se vielä parempi ratkaisu.

Laiskan kokin marjapiirakka.

1 valmis murotaikina
Voita vuuan voiteluun
1pss pakastemarjoja (meillä oli vadelmia)
1 kermaviili
1 kananmuna
0,5dl sokeria

1. Voitele vuoka, painele murotaikina vuuan pohjalle ja reunoille
2. Kaada sekaan jäiset marjat
3. Sekoita kermaviili, kananmuna ja sokeri, lisää marjojen päälle
4. Paista noin 30-45min 200 asteisessa uunissa
5. Anna jäähtyä noin 20min ainakin, että seos hyytyy kunnolla

Hyvää se oli kyllä näinkin.

maanantai 27. elokuuta 2012

Opiskelijan vuoka.

Korviini on kantautunut, että tätä blogia seuraa myös muutama opiskelija, joilla voin kuvitella, että rahat ovat jokseenkin tiukalla. Minulla ainakin oli opiskeluaikoinani. Siksi ajattelin jakaa kanssanne yhden opiskeluaikojeni suosikkiruuan, jopa kohtuullisen terveellisen sekaruokavuuan, jota tein säännöllisesti. Yhdelle annokselle taitaa tulla juuri ja juuri euro hintaa ja kun raaskii kerran ostaa sen soijarouhepussin niin siitä riittää pitkäksi aikaa joko jauhelihan jatkona kuten itse tein tai vaikka korvaamaan liha kokonaan.

Hain kaupasta pelkästään tähän ruokaan aineet katsoen ne halvimmat vaihtoehdot kustakin tuotteesta lähikaupastamme (joka onnekseni on Sellon Prisma). Kauppalaskun suuruus oli 5,55€ ja tämä summa sisälsi myös litran maitoa. On kuitenkin todettava, että mausteet ja se soijarouhe olivat jo kotona. Silti väittäisin, että annoksen hinnaksi jää se hyvinkin sopiva yksi euro. Tein ohjeesta myös työvaiheittain tarkemman kuin yleensä, jotta vähemmänkin keittiössä viihtyvät voivat vain helposti seurata ohjeita ja kokea onnistuvansa.

Laitan jatkossa uuden tunnisteen "Opiskelija" tuonne sivupalkkiin. Laitan aina aika ajoin näitä opiskeluaikojeni suosikkeja, joissa annoksen hinta on edullinen ja ohjeisiin kirjoitettu myös ruuanlaittovälineet, jota tarvitaan.

Opiskelijan vuoka.
Välineet: Uunivuoka, paistinpannu, lasta tai matala kauha, 1dl mitta

400g Sika-nauta jauheliha
500g Peruna-sipuli sekoitusta
2dl ruokakermapurkki
2 porkkanaa (ostin kyllä kilon pussin, jää vaikka rieskoihin myös raastetta)
1dl (vaaleaa) soijarouhetta
3dl vettä
1 iso sipuli
Mausteita maun mukaan

Itse ostin opiskellessa jo kuivattuja yrttejä ja kohtuu laajalla skaalalla mausteita, jotta ruokiin sai jotain maku vivahteita. Kuitenkin jos rahat ovat tiukalla niin liki ruuan kuin ruuan maustamisen pelastaa grillausmauste tai joku muu yleismausta, jossa on sekaisin useampaa maustetta.

Laita ensin uuni lämpiämään 200 asteeseen.

1. Kaada vuokaa jäinen perunasipulisekoitus
2. Pese ja kuori porkkanat ja raasta vuokaan mukaan
3. Kuori ja pilko sipuli, lisää mukaan vuokaan
4. Ruskista jauheliha ja mausta (mausteita saa omasta mielestäni laittaa reippaalla kädellä, mutta kukin makunsa mukaan). Lisää jauheliha vuokaan.
5. Lisää samalle kuumalle pannulle soijarouhe ja heti perään vesi. Soijarouhe imee kiehuessa kaksinkertaisen määrän vettä itseensä. Maustan rouheen samalla tavalla kuin jauhelihankin, mutta laitan maustetta enemmän, sillä vetinen rouhe "kadottaa" mausteen maut. Lisää vetinen ja maustettu rouhe vuokaan.
6. Lisää vuokaan ruokakerma ja 1dl vettä.
7. Sekoita kaikki aineet huolella keskenään.
8. Paista 200 asteissa uunissa keskitasolla 40min ja anna vetäytyä noin 5min ennen tarjoilua

Meillä tätä ruokaa syödään edelleen aika ajoin, joskaan ei yhtä usein kuin opiskeluaikoina. Opiskelijan ei tarvitse tinkiä hyvästä ja terveellisestä ruuasta kun vähän katsoo mitä kaupasta ostaa ja tekee isompia annoksia joita sitten voi pakastaa. Mausteilla saa tylsästäkin ruuasta aikaan hyviä variaatioita.

Onnea opiskeluihin!

Raastettu porkkana on hyvää ja halpa lisä moneen ruokaan. Porkkana on myös hyvä välipala sellaisenaan.

P.S. Ruoka on uunissa 40min, mikä hyvä aika vaikka lukea tenttiin. Ahkeran luvun päälle saa sitten maittavaa ruokaa "palkinnoksi" ;)

perjantai 24. elokuuta 2012

Fruitie.

Teen yleensä itselleni töihin välipalaksi tai muutenkin iltaherkkuna tai milloin nyt tekee mieli vähän ruokaa tämä fruitien. Fruitie eroaa smoothiesta siinä, että tähän ei tule maitotuotteita ollenkaan vaan pohja on aina sama. Olen pitkin kokeiluja yhdistellyt tähän vaikka mitä ja tästä saakin oikean terveyspommin. Tässä yhden annoksen ohje sellaisena kun sen iltaisin teen. Hedelmien sokeri antaa hyvän buustin iltapäivän töihin ja samalla ne peittävät "liian terveellisten" lisäyksien maun. Ensin siis fruitin pohja, joka on aina sama, sen jälkeen olen luetellut mitä kaikkea olen siihen itse lisännyt, noin terveellisyyden (tai jääkaapin tyhjennyksen) nimissä.

Fruitie.

Pohjaan tulee
1dl pakastemarjoja jäisinä (yleensä laitan itse vadelmia ja mustikoita)
1-1.5dl sokeroimatonta mehua (vähemmän jos laittaa, tästä saa lusikoitavan terveellisen, mutta herkullisen jälkiruuan)

Sen lisäksi olen tähän laittanut seuraavia aineita:
Kaurahiutaleita
Kauraleseitä (myös muita leseitä)
Seesamin siemeniä
Auringonkukan siemeniä
Kurkkua
Salaattia
Pinaattia
Avocadoa
Pakaste- ja tuorehedelmiä

Näitä kaikkia olen kokeillut, voisin kuvitella kokeilevani muutakin vihannes- ja hedelmäosastolta löytyvää. Kaikki kulhoon ja sauvasekoittimella saa vähän aikaa huristella niin johan on valmista.

Tällaisella mentiin maanantaina, kaurahiutaleita, jäisiä marjoja ja appelsiinimehua.

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Intilaistyyppistä kanaa uunissa.

Tämä resepti syntyi oikeastaan puhtaasti siitä, että kaapissa oli vanhaksi menevää jugurttia, ulkomailta tuotuna intilaisia mausteita ja pakkasessa kanafileitä. Helppoa ja nopeaa arkiruokaa, jonka valmistamisessa ei kauaa "nokka tuhise". Teen kanaa muutenkin usein uunissa juuri sen takia, että säästän aikaa muulle tekemiselle arkena.

Intialaistyyppistä kanaa uunissa.

4kpl kanafileitä
1dl turkkilaistajugurttia
1prk ranskankermaa (voidaan korvata myös samalla määrällä turkkilaistajugurttia)
1 keltasipuli hienonnettuna pieneksi silpuksi
Kuivattua minttua
Kuminaa
Korianteria
Tikka Masala mausteseosta
Suolaa
Pippuria

1. Asettele kanafileet vuuan pohjalle
2. Sekoita muut aineet keskenään
3. Levitä seos kanafileiden päälle
4. Folio vuuan päälle, 200 astetta ja noin puoli tuntia uunissa

Nopeaa ja hyvää, riisitkin kiehuvat tarjoiltavaksi itsekseen siinä samalla.

maanantai 20. elokuuta 2012

Seuraavan päivän jauhelihakastike.

Aina joskus sitä innostuu tekemään niinkin ihanaa perusruokaa kuin jauhelihakastiketta kerralla enemmän. Näin minullekin aika ajoin tapahtuu (aika usein, myönnän) ja joka kerta sitä ei sitten millään tahtoisi pakastaa. Toisaalta samaa ruokaa kahtena iltana peräkkäin (kun sitä on jo syönyt lounaaksikin!) ei oikein innosta. Niinpä minä sitten yleensä tuunaan vähän meksikolaisempaan suuntaan kastiketta. Pääasiallisesti tätä tulisi kuitenkin olla vähintään kahdelle jäljellä tätä vanhaa kastiketta, ohje tehty sen mukaisesti.

Seuraavan päivän jauhelihakastike.

Vanha jauhelihakastikkeen loppu
Valmista tacomaustetta puoli pussia
Juustoraastetta
Tortillalettuja

1. Lämmitä uudelleen kastikkeen jämä, lisää mausteseos (koko pussi jos kastiketta on enemmänkin) sekä vettä ja anna hautua. Saatan lisätä myös pakastemaissia, sipulia, sieniä tmv. lisäkettä tässä vaiheessa.

2. Kastikkeen hauduttua nostele lämmitetyille tacoletuille (lämmitän yleensä 30sek mikrossa noita) kastiketta, lisää juustoraastetta ja toinen lettu päälle.

3. Nautitaan vihersalaatin kanssa ja kummasti on vanha kastike ihan eri makuista.

Ennen päälilätyn lisäämistä.

perjantai 17. elokuuta 2012

Kanttarellikastike.

Oikea herrojen herkku. Kanttarellit siis. Elokuun alussa niitä sai kuitenkin verrattain edullisella hinnalla Alepasta, joten meillä syötiin perus kanttarellikastiketta varmaan viikon. Pakastettiinkin niitä jatkoa varten, kyllä ne vaan sen verran hyviä ovat. Tässä oma versioni, kaikessa helppoudessaan.

Kanttarellikastike.

Rasia kanttarelleja (arviolta noin litran verran)
1 iso sipuli
Ranskankermaa
Suolaa
Pippuria
Voita paistamiseen

1. Puhdista ja pilko sienet.
2. Pilko sipulit.
3. Paista kummatkin voissa, lisää mausteet ja kerma.
4. Anna hautua ainakin 10min

Hautumassa odottaen valmistumista.