perjantai 24. elokuuta 2012

Fruitie.

Teen yleensä itselleni töihin välipalaksi tai muutenkin iltaherkkuna tai milloin nyt tekee mieli vähän ruokaa tämä fruitien. Fruitie eroaa smoothiesta siinä, että tähän ei tule maitotuotteita ollenkaan vaan pohja on aina sama. Olen pitkin kokeiluja yhdistellyt tähän vaikka mitä ja tästä saakin oikean terveyspommin. Tässä yhden annoksen ohje sellaisena kun sen iltaisin teen. Hedelmien sokeri antaa hyvän buustin iltapäivän töihin ja samalla ne peittävät "liian terveellisten" lisäyksien maun. Ensin siis fruitin pohja, joka on aina sama, sen jälkeen olen luetellut mitä kaikkea olen siihen itse lisännyt, noin terveellisyyden (tai jääkaapin tyhjennyksen) nimissä.

Fruitie.

Pohjaan tulee
1dl pakastemarjoja jäisinä (yleensä laitan itse vadelmia ja mustikoita)
1-1.5dl sokeroimatonta mehua (vähemmän jos laittaa, tästä saa lusikoitavan terveellisen, mutta herkullisen jälkiruuan)

Sen lisäksi olen tähän laittanut seuraavia aineita:
Kaurahiutaleita
Kauraleseitä (myös muita leseitä)
Seesamin siemeniä
Auringonkukan siemeniä
Kurkkua
Salaattia
Pinaattia
Avocadoa
Pakaste- ja tuorehedelmiä

Näitä kaikkia olen kokeillut, voisin kuvitella kokeilevani muutakin vihannes- ja hedelmäosastolta löytyvää. Kaikki kulhoon ja sauvasekoittimella saa vähän aikaa huristella niin johan on valmista.

Tällaisella mentiin maanantaina, kaurahiutaleita, jäisiä marjoja ja appelsiinimehua.

2 kommenttia:

  1. No hitsi! Täytyy kokeilla. Yritän muuttaa ruokavaliota terveellisempään suuntaan, tämä voisi olla uusi juttu siihen... Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti kokeilla, itsellä ainakin tuo vie makean nälkää pois. Toki aina on niitä hetkiä kun mikään ei voita suklaata, mutta tuo taittaa edes jotain niistä pois :)

      Poista