keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Fetasalaatti.

Näitä ohjeita on netti pullollaan,mutta tässä oma versioni. Tästä määrästä saa sellaisen neljä salaattia. Ihan kelvolliseksi tulee loppusuma. Yleisin tämä on sunnuntaina lounaana syöty, lämpimällä haluaa kevyen lounaan. Samalla sitten tekee maanantaille lounaan kerralla. Avokadon ulkonäkö ei ole seuraavana päivänä kovin mairitteleva vaikka sitä sitruunamehulla koettaakin hillitä sitä tummumista, mutta makua se ei onneksi häiritse. Teen salaatin aina suoraan lautasille ja eväskulhoihin, helpompaa niin kuin laittaa ensin johonkin astiaan.

Fetasalaatti.

1 Tammenlehvä ruukkusalaatti
1 Villirucola ruukku
1pkt baby pinaattia
1 rasia kirsikkatomaatteja
2 avokadoa
4rkl pinjansiemeniä
1pkt rainbow yrttimaustettua salaattijuustokuutiota
1pkt extran salaattijuustoa
Sitruunamehua

1. Pilko Xtran salaattijuusto, lisää kulhoon yhdessä Rainbown yrttimaustetun kanssa. Sekoita keskenään, että öljyä on kaikissa paloissa. Tämä ei itseasiassa ole hintakysymys ostaa näitä kahta vaan puhtaasti maku ja tekstuurikysymys.

2. Pilko rucola, pinaatti ja salaatti tasaisesti astioihin ja sekoita.

3. Halkaise kirsikkatomaatit kahtia ja lisää salaatin päälle.

4. Halkaise ja pilko avokadot, puolikas jokaiseen annokseen, pirskota päälle sitruunamehua

5. Lisää pinjansiemenet ja lusikoi päälle fetat tasaisesti. Ylijäänyt öljy on mitä parhain salaattikastike.

Lopputuloksena paljon hyviä öljyjä sisältävä salaatti, tässä tammenlehvä korvattuna jääsalaatilla.

4 kommenttia: