maanantai 3. kesäkuuta 2013

Kananjauhelihalasagne.

Tiesittekö, että lasagne on äärettömän haasteellinen kuvattava? Noh, on se. Joten oma kuva jäi uupumaan, kuvitus lainattu muualta. Se ei kuitenkaan poistanut tämän ruuan herkullista makua mihinkään suuntaan. Kerralla sain noin kuuden annoksen verran tavaraa, sinällään ei mikään kallis ruoka. Eikä kyllä välttämättä oikea lasagnekaan, todella paljon helpotettu versio Italian herkusta, mutta piru se oli kyllä hyvää. Iltasella ku on viilentynyt jo, pinaatin ja rucolan kanssa nautittuna, kun on koko kuuman päivän syönyt vain salaattia ja koettanut selvitä, niin tämä täyttää kyllä vatsan hyvin.

Kananjauhelihalasagne.

Täysjyvälasagnelevyjä
400g Kananpojan jauhelihaa
2 keltasipulia
2dl kolmen juuston kermaa
1prk valkosipulituorejuustoa (käytin Rainbown versiota)
1pss parmesanraastetta
1pss (semmoinen pieni) pekorinoraastetta
4 kotimaista tomaattia
Suolaa
Pippuria
Valkosipuliöljyä

1. Ruskista jauheliha ja pilkottu sipuli valkosipuliöljyssä,mausta suolalla ja pippurilla

2. Sulata tuorejuusto kattilassa yhdessä kerman kanssa ja sekoita keskenään.

3. Sekoita juustoraasteet keskenään

4. Siivuta tomaatit

5. Pinoa päällekäin aloitan lasagnelevyistä pohjalla (laitan muuten aina leivinpaperin alle, helpompi tiskata vuoka sen jälkeen), päälle tomaattisiivuja ja jauhelihaa, päälle kermakastike ja juustoraaste.

6. Toista vaihe 5.

7. Lisää vielä yksi kerros lasagnelevyjä, laita päälle loput kastikkeesta ja juustoraasteesta. 225 astetta ja noin 30min

8. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua (ainakin se  15min).

Kuva lainattu: http://weheartit.com/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti