keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Syksypata.

Sain idean tähän ruokaan jo itseasiassa monta viikkoa sitten yhdestä valokuvastani. Vasta viimeviikolla pääsin kuitenkin kokeilemaan tätä ihan käytännössäkin. Helpompaa ruokaahan on oikeastaan vaikea keksiä. Vaikka pilkkominen ja kuoriminen viekin oman aikansa, niin kyllä se on sen arvoista kun sen lautaselleen saa. Kotimaisten juuresten käyttäminen takaa myös sen, että ruoka on edullinen.

Syksy kauneimmillaan.

Itse teen niin, että ostan aina jauhelihaa jos se on tarjouksessa (myös muita lihoja ja kanoja). Monesti kuitenkin 600g on kerralla liikaa, joten tyynesti jaan paketin sisällön kahtia. Kyllä se 300g riittää siinä missä kaupan perus 400g ja tällä tavalla sain opiskeluaikoinakin säästettyä ihan kivasti. Tiedän, että kotimaiset juurekset tulevat opiskelijalla keväällä korvista ulos (kun ovat huokeitakin vielä), mutta näin syksyllä niitä ainakin jaksaa vielä. Tässä siis taas tämmöinen opiskelijalle sopiva ohjeistus, en tosin itse tätä silloin tehnyt, mutta hintojen perusteessa pääsin taas kaupasta vitosella ulos ja ruokaa tuli neljä hyvän kokoista annosta.

Sopii muuten myös keventäjille kuitujen määrän ja kasvispaljouden takia. Täyttää meinaan tosi hyvin.

Syksypata.
Tarvikkeet: Kuorimaveitsi, leikkuuvietsi, leikkuulauta, kauha/lasta, (teflon)kattila (jos et käytä teflon kattilaa kannattaa ruskistuksen ajaksi lorauttaa tippa öljyä/margariinia kattilan pohjalle.

300g jauhelihaa
2 porkkanaa
1 lanttu (ostin itselleni kohtalaisen pienen, taisi olla noin 150g)
1 punajuuri (noin 100g painoi omani)
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
Suolaa
Pippuria
5dl vettä

1. Kuori porkkanat, lanttu, sipuli ja punajuuri. Poista myös päiden "huonot kohdat".
2. Pilko pieniksi. Porkkanat, lantun ja punajuuren voi myös raastaa, itse tein valtavan työn pilkkomalla pieniksi, mutta oli sen arvoista kyllä.
3. Ruskista jauheliha, pilkottu valkosipuli ja silputtu sipuli kattilan pohjalla.
4. Lisää pilkotut juurekset ja mausteet ja kääntele hetken jotta mausteet leviävät tasaisesti.
5. Lisää 5dl vettä ja annan kiehahtaa
6. Anna hautua pienellä lämmöllä noin 30min


Ruokaan inspiroinut valokuva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti