keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Jauhelihapiirakka.

Tein eilen jauhalihapiirakkaa, josta sitten onnistuneesti otin vain tärähtäneitä kuvia, joten niitä ei ole tarjolla tähän hätään. Sen sijaan nopean iltapalan ja välipalan ohjetta kyllä. Kyseessä on jälleen arkiruoka, mutta ainakin toisen puoliskon kanssa totesimme, että varsin täyttävä sellainen, ei siihen kun vähän sallaatia kylkeen tarvittu, niin oli jo oikein täyttävä ruoka. Alkuperäinen ohje on muistaakseni Pirkka-lehdestä, jota olen muokannut tässä vuosien saatossa. Piirakkataikinan voi tehdä itse, mutta arkena kun tätä teen, niin minä luistan sen tekemisestä ja käytän valmista piirakkataikinaa.

Jauhelihapiirakka.

Valmis piirakkataikina
Voita/öljyä vuuan öljyämiseen
400g jauhelihaa
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
1prk tomaattimurskaa
1tl sokeria
Suolaa
Pippuria
Mausteita maun mukaan

1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
2. Öljyä/voitele vuoka, vuoraa vuoka taikinalla.
3. Pilko sipulit ja valkosipulit pieniksi
4. Ruskista jauheliha ja kuulota sipuli sekä valkosipuli, mausta maun mukaan
5. Lisää tomaattimurska ja sokeri taittamaan tomaatin vetisyys
6. Kaada seos vuokaa
7. 20min uunissa

Kannattaa antaa tämän huilata sellainen 5-10min uunista ottamisen jälkeen, ettei suu pala.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti