sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Juusto-kaura-tattari-keksit.

Siitä saakka kun menin ostamaan blinien valmistamista varten tattarijauhoa olen kovasti koettanut miettiä, mihin muuhun sitä voisi oikeastaan käyttää. Itselläni ei ole keliakiaa, eli sinällään en sitä leivonnassa käytä. Minusta olisi kuitenkin suuri sääli heittää pois jauhoa. Olenkin lisännyt sitä viikottaiseen leipätaikinaan desin verran, mutta vielä senkin lisäksi tahdoin laittaa johonkin muuhunkin jauhoja. Kotona sattui myös olemaan aika määrä kaurahiutaleita, juustoraastetta, piimää ja muuta, joten syntyivät keksit, jotka toimivat mitä oivallisimpana välipalana, miksi eivät juhlapöydän tarjottavanakin.

Juusto-kaura-tattari-keksit.
noin 15 keksiä

100g edam raastetta
100g voita
2dl isoja kaurahiutaleita
2dl tattarijauhoa
1rkl yrttimaustetta
1tl kuminaa
2tl valkosipulijauhetta
1tl ruokasoodaa
1dl piimää

1. Sekoita pehmeä voi ja juusto keskenään
2. Lisää seokseen kaurahiutaleet, tattarijauho, sooda ja mausteet
3. Lisää piimä
4. Ota takinasta ruokalusikalla könttejä leivinpaperille ja painele ne haarukalla littanoiksi
5. 200 astetta uunin keskitasolla, noin 10min kunnes keksit ovat kauniin kullankeltaisia

 Valmiit uunituoreet keksit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti